Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Elätkö, uskallatko, unelmoitko?

Alla oleva  teksti on alkuperäinen artikkelikäsikirjoitukseni, joka julkaistiin ilman väliotsikoita sekä tekstikatkelmien ja kuvien kera uusimmassa Invalidityö -lehdessä. Julkaisen kirjoituksen nyt myös blogissani, koska jotkut ovat sitä minulta pyytäneet.


Elä, uskalla ja unelmoi - CP-vamma osana elämää

Ei sinun tarvitse osallistua luokkaretkelle. Miten ihmeessä sinä voit opiskella yliopistossa? Sinun on turhaa edes haaveilla työllistymisestä. Et sinä kuitenkaan pysty elämään itsenäisesti. Edellä mainitut syrjivät ja vähättelevät lausahdukset ovat valitettavan tuttuja monille CP-vammaisille henkilöille. Ne ovat kuvaavia esimerkkejä siitä, että yhä edelleen etenkin meidät vaikeavammaiset yritetään sovittaa tietynlaiseen vammaismuottiin, jolloin meidän oletetaan ja odotetaan elävän jotenkin vajaata ja epänormaalia elämää.Tällöin unohdetaan se tosiasia, ettei vaikeakaan liikuntavamma tee arjesta vammaista ja elämästä osaelämää. Tässä kirjoituksessa pohdin sitä, mitä voitaisiin tehdä, jott…

Peruskoulussa kaikki hyvin?

Oppimistuloksia mittaavissa Pisa-tutkimuksissa Suomi on sijoittunut kärkisijoille koko 2000-luvun ajan. Ei siis ihme, että opettajamme ja kouluviranomaiset saavat osakseen suitsutusta ulkomaita myöten. Mikä sitten on suomalaisen peruskoulun menestyksen salaisuus?  Vastaukseksi tarjotaan yleensä tasa-arvoista koulutusta kaikille. Samaan aikaan, kun maailmalla suomalainen perusopetus saa osakseen kehuja, meillä ollaan huolestuneita peruskoulun tilasta ja tulevaisuudesta.  Ankarat säästötoimet uhkaavat laskea opetuksen tasoa, oppilaiden yksilöllisyyden huomioon ottaminen hankaloituu luokkakokojen suurenemisen myötä, ja kouluja uhkaa eriarvoistuminen.

Kun Suomi neljäkymmentä vuotta sitten siirtyi uudenlaiseen koulujärjestelmään, peruskouluun, johtavana ajatuksena oli oppilaiden tasa-arvo. Peruskoulu-uudistus toi siis koko ikäluokan yhteen, ja samoissa luokissa opiskelivat kaikki muun muassa varallisuudesta, lukuinnosta tai lahjoista riippumatta. Nykyään keskustellaankin sitten tasapäistämi…

Kaikki on ihan hyvin - vai onko?

Olemme viime viikkoina joutuneet kuulemaan jälleen ikäviä uutisia perhesurmista ja muista väkivallanteoista. Yhteistä edellä mainittujen valitettavien tapahtumien uutisoinnissa on ollut se, että ampujaa luonnehditaan yleensä ihan tavalliseksi mieheksi ja vieläpä mukavaksi sellaiseksi. Mutta, miten ihan normaali ihminen kykenee tällaisiin silmittömiin väkivallantekoihin? Luulenpa, että niiden tarkempi ajatteleminenkin on liikaa suurimmalle osalle ns. normaaleista ihmisistä. Vaikka tällaisten tekojen motiivien selvittäminen vie aikaa, on tärkeää pyrkiä löytämään syitä, jotka saavat ihmisen tekemään näin äärimmäisen teon. Taustalta voi löytyä monenlaisia ongelmia, joihin voitaisiin kenties puuttua riittävän varhaisessa vaiheessa. Siis ennen kuin ongelmat alkavat näyttää yksilöistä ylitsepääsemättömiltä ja tilanne tuntua täysin toivottomalta. Näin ainakin osa näistä järkyttävistä ja surullisista murhenäytelmistä voitaisiin ehkä välttää. Monien ongelmien ytimessä on usein puhumattomuuden k…

Kuka kelpaa naapuriksi?

Viime aikoina mediassa on jälleen keskusteltu vilkkaasti siitä, missä kehitysvammaisten ihmisten pitäisi asua. Nykyään ollaan jo melko yleisesti sitä mieltä, että suuri laitos ei ole sellainen koti, johon jokaisella ihmisellä on perustavanlaatuinen oikeus. Miksi sitten kehitysvammaisista puhuttaessa tämä oikeus usein unohdetaan?  Tämä saattaa mielestäni johtua siitä, että kehitysvammaisuutta ei yleisesti ottaen tunneta riittävästi. Kehitysvammaiset ymmärretään ikään kuin yhdeksi ryhmäksi, joka poikkeaa normaalista huomattavasti. Mutta kuka sitten oikeastaan voi sanoa, mikä on normaalia ja mikä ei.  Kun kehitysvammaisia ihmisiä ei ymmärretä yksilöiksi, joilla on henkilökohtaisia vahvuuksia ja heikkouksia – aivan samoin kuin kaikilla muillakin kansalaisilla, saattaa käydä niin, ettei heitä uskalleta edes aidosti lähestyä. Tutustumisen myötä ennakkoluulot saisivat varsin todennäköisesti kyytiä. Pahimmassa tapauksessa ennen kaikkea tiedonpuute ja pelko erilaisuutta kohtaan voivat synnyttä…

Uusi alku

Vanha "nettipäiväkirjani" tuli hiljattain tiensä päähän. Syitä ratkaisuun oli monia. Ehkä tärkein oli se, että kyseisen blogin kirjoittaminen jäi koko ajan vähemmälle ja vähemmälle. Tuntui siltä, ettei mnulla ollut oikeastaan enää mitään järkevää sanottavaa. Tähän tunteeseen saattoi hyvinkin vaikuttaa se, ettei kirjoituksissa ollut juurikaan minkäänlaista nk. punaista lankaa.  Nyt olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että haluan jatkossa kirjoittaa minua kiinnostavista - ja miksei myös ajankohtaisista asioista.

Tästä blogista kehittynee edeltäjäänsä asiapitoisempi. Henkilökohtaiseen elämääni liittyvät sattumukset eivät tule olemaan yhtä suuressa roolissa kuin aikaisemmin. Tällaisten juttujen vuodattaminen keskittynee jatkossa naamakirjaan. Sitä, miten tiheään tahtiin tämä blogi tulee päivittymään, on vaikea sanoa, Mutta pyrin siihen, että uusi blogikirjoitus näkisi päivänvalon noin kerran viikossa.

Te, jotka syystä tai toisesta löydätte tienne blogiini voitte myös esittää…