14. elokuuta 2012

Peruskoulussa kaikki hyvin?


Oppimistuloksia mittaavissa Pisa-tutkimuksissa Suomi on sijoittunut kärkisijoille koko 2000-luvun ajan. Ei siis ihme, että opettajamme ja kouluviranomaiset saavat osakseen suitsutusta ulkomaita myöten. Mikä sitten on suomalaisen peruskoulun menestyksen salaisuus?  Vastaukseksi tarjotaan yleensä tasa-arvoista koulutusta kaikille. Samaan aikaan, kun maailmalla suomalainen perusopetus saa osakseen kehuja, meillä ollaan huolestuneita peruskoulun tilasta ja tulevaisuudesta.  Ankarat säästötoimet uhkaavat laskea opetuksen tasoa, oppilaiden yksilöllisyyden huomioon ottaminen hankaloituu luokkakokojen suurenemisen myötä, ja kouluja uhkaa eriarvoistuminen.


Kun Suomi neljäkymmentä vuotta sitten siirtyi uudenlaiseen koulujärjestelmään, peruskouluun, johtavana ajatuksena oli oppilaiden tasa-arvo. Peruskoulu-uudistus toi siis koko ikäluokan yhteen, ja samoissa luokissa opiskelivat kaikki muun muassa varallisuudesta, lukuinnosta tai lahjoista riippumatta. Nykyään keskustellaankin sitten tasapäistämisestä ja lahjakkaiden oppilaiden tarpeista. Miten sitten on heikoimpien oppilaiden laita, onko heidän tukemiseensa riittävästi aikaa ja muita resursseja? Opetusta tulisi eriyttää kunkin oppilaan tarpeita vastaavaksi, mutta sen toteuttaminen on vaikeaa. Vaikka en kannatakaan varsinaisten tasokurssien palauttamista uskon, että oikein käytettynä oppilaiden ryhmittely on kuitenkin kaikkien etu.


Kodin ja koulun yhteistyöstä on keskusteltu pitkään ja tullaan varmasti keskustelemaan jatkossakin. Näyttää siltä, että osalla vanhemmista vanhemmuus on ikään kuin hukassa: he ovat siirtäneet kasvatusvastuutaan liikaa opettajille. Näin unohtuu, että vanhempien ensisijaisena tehtävänä on kasvattaa ja koulun opettaa. Jo, sillä, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä ja osallistuvat vanhempainiltoihin, päästään  pitkälle. Kun kotona huolehditaan siitä, että ekaluokkalainen tai isompikin koululainen menee illalla ajoissa nukkumaan, syö kunnollisen aamupalan, pakkaa reppuunsa oikeat tavarat ja tekee läksynsä, koulussa voidaan sitten keskittyä itse oppimiseen ja kaverisuhteiden solmimiseen.


Syksyllä 2016 toteutuva tuntijakouudistus muuttaa osaltaan perusopetusta. Nähtäväksi jää, muuttuuko teoriapainotteinen peruskoulu  toiminnallisemmaksi. Muutospaineita myös opetusmenetelmien uudistamiseksi on ilmassa. Tänä päivänä ajatus koulusta, jossa oppilaiden tehtävänä on vain kuunnella opettajaa, tuntuu kaukaiselta. Peruskoulu tulisi nähdä pikemminkin yhteisönä, jossa kaikki ottavat vastuuta oppimisesta. Sekä oppiminen että opettaminen ovat monimuotoisia ilmiöitä, joiden on vastattava jatkuvasti kehittyvän ja muuttuvan yhteiskunnan vaatimuksiin. Työelämään osallistuminen edellyttää tänä päivänä monenlaisia yhteistyötaitoja, joten niitä ei voida sivuuttaa peruskoulussakaan.


Perusopetuksen muutokset heijastuvat myös opettajankoulutukseen. Opettaja on perinteisesti työskennellyt luokassaan yksin, mutta nyt yhä useampi opettaja tekee työtä yhdessä toisen opettajan, erityisopettajan ja koulunkäyntiavustajien kanssa unohtamatta myöskään moniammattilista oppilashuoltotyötä. Henkilökohtaisesti pidän erilaisuuden kohtaamista ensiarvoisen tärkeänä valmiutena opettajan työssä. On kysymys sitten vaikkapa kollegan erilaisesta ajattelutavasta, oppilaan erilaisesta  kulttuuritaustasta tai vammaisuudesta, erilaisuus tulisi nähdä ennen kaikkea rikkautena.


Tänä syksynä koulutaipaleensa aloittaneista noin 59 000 ekaluokkalaista valtaosa on osallistunut esiopetukseen. Suuri osa uusista koululaisista lienee innoissaan uudesta roolistaan. Koulutien turvallisuuden lisäksi toivoa sopii, että koulu onnistuu pitämään niin heidän kuin muidenkin peruskoululaisten oppimisen ilon liekin palavana. Koulu kun voi pahimmillaan olla valitettavasti pelottava ja ahdistava kiusaamisen kohteeksi joutumisen paikka. Yritetään siis yhdessä huolehtia siitä, että koulu on kaikille kiva koulu.