Oppimistuloksia
mittaavissa Pisa-tutkimuksissa Suomi on sijoittunut kärkisijoille koko
2000-luvun ajan. Ei siis ihme, että opettajamme ja kouluviranomaiset saavat osakseen suitsutusta
ulkomaita myöten. Mikä sitten on suomalaisen peruskoulun menestyksen
salaisuus? Vastaukseksi tarjotaan
yleensä tasa-arvoista koulutusta kaikille. Samaan aikaan, kun maailmalla
suomalainen perusopetus saa osakseen kehuja, meillä ollaan huolestuneita
peruskoulun tilasta ja tulevaisuudesta.
Ankarat säästötoimet uhkaavat laskea opetuksen tasoa, oppilaiden
yksilöllisyyden huomioon ottaminen hankaloituu luokkakokojen suurenemisen
myötä, ja kouluja uhkaa eriarvoistuminen.
Kun Suomi neljäkymmentä
vuotta sitten siirtyi uudenlaiseen koulujärjestelmään, peruskouluun, johtavana
ajatuksena oli oppilaiden tasa-arvo. Peruskoulu-uudistus toi siis koko
ikäluokan yhteen, ja samoissa luokissa opiskelivat kaikki muun muassa
varallisuudesta, lukuinnosta tai lahjoista riippumatta. Nykyään
keskustellaankin sitten tasapäistämisestä ja lahjakkaiden oppilaiden tarpeista.
Miten sitten on heikoimpien oppilaiden laita, onko heidän tukemiseensa riittävästi
aikaa ja muita resursseja? Opetusta tulisi eriyttää kunkin oppilaan tarpeita
vastaavaksi, mutta sen toteuttaminen on vaikeaa. Vaikka en kannatakaan
varsinaisten tasokurssien palauttamista uskon, että oikein käytettynä
oppilaiden ryhmittely on kuitenkin kaikkien etu.
Kodin ja koulun
yhteistyöstä on keskusteltu pitkään ja tullaan varmasti keskustelemaan
jatkossakin. Näyttää siltä, että osalla vanhemmista vanhemmuus on ikään kuin hukassa:
he ovat siirtäneet kasvatusvastuutaan liikaa opettajille. Näin unohtuu, että
vanhempien ensisijaisena tehtävänä on kasvattaa ja koulun opettaa. Jo, sillä,
että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä ja osallistuvat
vanhempainiltoihin, päästään pitkälle. Kun
kotona huolehditaan siitä, että ekaluokkalainen tai isompikin koululainen menee
illalla ajoissa nukkumaan, syö kunnollisen aamupalan, pakkaa reppuunsa oikeat
tavarat ja tekee läksynsä, koulussa voidaan sitten keskittyä itse oppimiseen ja
kaverisuhteiden solmimiseen.
Syksyllä 2016 toteutuva
tuntijakouudistus muuttaa osaltaan perusopetusta. Nähtäväksi jää, muuttuuko teoriapainotteinen
peruskoulu toiminnallisemmaksi.
Muutospaineita myös opetusmenetelmien uudistamiseksi on ilmassa. Tänä päivänä
ajatus koulusta, jossa oppilaiden tehtävänä on vain kuunnella opettajaa, tuntuu
kaukaiselta. Peruskoulu tulisi nähdä pikemminkin yhteisönä, jossa kaikki
ottavat vastuuta oppimisesta. Sekä oppiminen että opettaminen ovat
monimuotoisia ilmiöitä, joiden on vastattava jatkuvasti kehittyvän ja muuttuvan
yhteiskunnan vaatimuksiin. Työelämään osallistuminen edellyttää tänä päivänä
monenlaisia yhteistyötaitoja, joten niitä ei voida sivuuttaa peruskoulussakaan.
Perusopetuksen muutokset
heijastuvat myös opettajankoulutukseen. Opettaja on perinteisesti työskennellyt
luokassaan yksin, mutta nyt yhä useampi opettaja tekee työtä yhdessä toisen
opettajan, erityisopettajan ja koulunkäyntiavustajien kanssa unohtamatta
myöskään moniammattilista oppilashuoltotyötä. Henkilökohtaisesti pidän
erilaisuuden kohtaamista ensiarvoisen tärkeänä valmiutena opettajan työssä. On
kysymys sitten vaikkapa kollegan erilaisesta ajattelutavasta, oppilaan
erilaisesta kulttuuritaustasta tai
vammaisuudesta, erilaisuus tulisi nähdä ennen kaikkea rikkautena.
Tänä syksynä koulutaipaleensa
aloittaneista noin 59 000 ekaluokkalaista valtaosa on osallistunut
esiopetukseen. Suuri osa uusista koululaisista lienee innoissaan uudesta
roolistaan. Koulutien turvallisuuden lisäksi toivoa sopii, että koulu onnistuu pitämään
niin heidän kuin muidenkin peruskoululaisten oppimisen ilon liekin palavana.
Koulu kun voi pahimmillaan olla valitettavasti pelottava ja ahdistava kiusaamisen kohteeksi
joutumisen paikka. Yritetään siis yhdessä huolehtia siitä, että koulu on kaikille kiva koulu.