23. tammikuuta 2013

Arvostetaan, ei arvosteta, arvostetaan…



Se, että moninkertainen arvokisamitalisti ja maailmanennätysmies ratakelaaja Leo-Pekka Tähti jätettiin kolmanneksi Suomen urheilutoimittajien Vuoden urheilija –äänestyksessä,  on herättänyt mediassa varsin vilkasta keskustelua  vammaisurheilun arvostuksesta. Onpa pohdinnoissa esitetty jopa kysymys, onko vammaisurheilu oikeastaan edes varsinaista urheilua. Minusta tällaisen ajatuksen esittäminen kielii vahvasti siitä, että vammaiset ihmiset ja heidän tekemisensä olisivat automaattisesti huonompia ja samalla myös vähemmän arvokkaita kuin vammattomien vastaavat – tai vaikkapa mitalien määrissä ja väreissä mitattuna huomattavasti vähäisemmät saavutukset. Niin kauan kun mediassakin vallitsee asenteellinen jako vammaisiin ja ”terveisiin” tai ”normaaleihin” urheilijoihin, ollaan urheilumaassa kaukana todellisesta tasa-arvoisuudesta. Eivätköhän kaikki urheilijat – etenkin huipulla olevat - ole terveitä, mutta toiset heistä ovat vammaisia ja toiset vammattomia. Sairaana urheileminen kun ei ole terveellistä kenellekään. Ja urheiluvammoista kärsivät ovat vielä luku sinänsä.
Ne urheilutoimittajat, jotka eivät nimenneet listoilleen lainkaan viime vuoden kiistatta kirkkainta urheilutähteämme, edustavat ainakin minulle asennevammaisia. Niin hävytöntä heidän arvostuksenpuutteen osoituksensa vammaista huippu-urheilijaa kohtaan on. Taustalla on varmasti paljon tietämättömyyttä koskien muun muassa paljon puhuttuja luokituksia ja eri lajien harrastajamääriä. No, informaatiota taatusti löytyy, jos asia aidosti kiinnostaa. Mielestäni tämä on toimittajille ammattitaitokysymys. On laji sitten kuinka tunnettu tai tuntematon tahansa, on varmaa, että huipulle pääseminen ja varsinkin siellä pysyminen, vaatii paljon työtä. Urheilijan vammaisuus ei ainakaan vähennä harjoittelun haasteellisuutta, vaan pikemminkin päinvastoin. Työkseen urheilevat vammaiset henkilöt kun ovat meillä vielä tänä päivänä aika harvassa.  Tämä tilannekin voi korjaantua oleellisesti vasta arvostuksen nousun myötä.
Onneksi niitäkin, jotka asettivat Tähden ansaitusti ykkössijalle oli suuri joukko, joten osalla urheilutoimittajista asenteet ovat kohdallaan. Ja mikä hienointa, ”Lepen” kolmas peräkkäinen paralympiavoitto sadalla metrillä arvostettiin viime vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Tähän liittyen voikin osuvasti todeta: ”Kyllä kansa tietää!” Ja hyvä niin. Se kannustaa hienoja urheilijoitamme jatkamaan ponnistelua uusien mitalien saavuttamiseksi ja seuraavien tähtihetkien tarjoamiseksi.