Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Missä vammaissopimuksen ratifiointi viipyy?

YK:n yleiskokous hyväksyi Vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen jo kahdeksan vuotta sitten. Suomi oli yksi ensimmäisistä allekirjoittajista vuonna 2007. Samalla maamme sitoutui kyseisen sopimuksen ratifiointiin.  Ja sopimus astui voimaan kansainvälisesti vuotta myöhemmin. EU ratifioi sopimuksen vuonna 2010. Tällä hetkellä tuon sopimuksen allekirjoittaneita maita on jo yli 150. EU:n jäsenmaista vain Suomi, Irlanti ja Alankomaat eivät ole sitä tehneet. Ratifiointi on toki mainittu jo maamme kahdessa hallitusohjelmassa, joten sopimusta ei ole kokonaan unohdettu. 
Yksi syy siihen, miksi vammaisten ihmisten ihmisoikeussopimuksen ratifiointi on antanut odottaa itseään näin kauan, on siinä, ettei eduskunta ole saanut toteutettua tarvittavia lainsäädäntömuutoksia. Suomen laki kun ei nykyisellään täytä kaikkia YK-sopimuksen vaatimuksia, eikä lakeja suinkaan muuteta hetkessä, se on myönnettävä. Nyt tarvittaisiin kuitenkin sekä päätöksiä että tahtoa, jotta tämä tärkeä ihmisoikeus…

Liputetaan lapsille

Läheisen päiväkodin lapset ovat jälleen pihalla touhuamassa. Ilmeet ovat iloisia ja nauru raikuu. Pihalla on hieno värikäs liukumäki, ja uusissa keinuissa on turvallista nauttia vauhdin hurmasta. Lasten hyvinvoinnin edistämiseen on satsattu, sillä ulkona leikkimiselle on nyt entistä ehommat puitteet. 
Tässä kuussa tulee kuluneeksi neljännesvuosisata YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisestä. Kyseessä on lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, joka on ratifioitu lähes kaikkialla maailmassa. Sopimus velvoittaa aikuisia selvittämään kaikkien lasten mielipiteitä ja ottamaan ne huomioon lapsia koskevia päätöksiä tehtäessä. Harvoin tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että lasten oikeudet ovat itse asiassa aikuisten velvollisuuksia. Lasten oikeudet kun voivat toteutua vain, jos aikuiset ottavat niistä vastuun. Lasten oikeuksien toteutumiseksi on tehty paljon työtä. Hyviä tuloksia on saavutettu, sillä yhä useampi kehitysmaassa syntynyt lapsi jää eloon, pääsee kouluun ja kasvaa tasapainoiseksi aik…

Kuuletko ja näetkö sinä?

Tänään lokakuun 10. päivänä 2014 vietetään Maailman Mielenterveyspäivää teemalla: Kuule ja näe minut! Suomessa päähuomio on tällä kertaa esi- ja alakouluikäisten hyvinvoinnin edistämisessä. Jokainen lapsi tarvitsee hoivaa, huomiota ja halauksia – hän on niiden arvoinen. Pienten ihmisten mielenterveyttä on vaalittava, ja parhaiten mielen hyvinvointia voidaan edistää opettamalla mielen hyvinvoinnin kannalta olennaisia taitoja jo pienestä pitäen.
Jokaisella lapsella on oikeus rakastaviin ja rohkaiseviin aikuisiin kasvunsa tukena ja turvana. Lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta päivittäiset kohtaamiset ja mukava ja kiireetön yhdessäolo ovat todella arvokkaita. Ne saattavat tuntua vain pieniltä ja kovin arkisilta asioilta, mutta niillä on suuri merkitys. On lähes väistämätöntä, että kaikilla on elämänsä aikana vaikeuksia, mutta on varsin lohdullista, että lapsuudessa omaksutut mielen hyvinvoinnin taidot kannattelevat meitä vielä aikuisinakin.
Tutkimuksissakin on todettu, että eri…

”Eikö CP olekaan vain haukkumanimi?”

Tänään 1.10.2014 on Maailman CP-päivä, jota vietetään näin lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona niin Suomessa kuin lähes viidessäkymmenessä maassa ympäri maailmaa.
Mihin tällaista teemapäivää tarvitaan? Kuten tämän kirjoituksen otsikkokin osoittaa, kaikki eivät todellakaan tiedä, mistä CP-vammassa on kysymys. Niin, ja tiedoksi kaikille ”sä oot ihan ceepee”-huutelijoille. CP ei ole tyhmyyden synonyymi, toisin kuin monet teistä tyhmyydessään luulevat. Ja olisi siinä haukkumanimellä aikamoinen teho, jos se vaikkapa ”istuttaisi” ihmisiä pyörätuoliin. Päivän tarkoituksena on siis lisätä ns. suuren yleisön tietoa CP-vammasta. Juuri tietoa lisäämällä voidaan vähentää kyseiseen monimuotoiseen liikuntavammaan liittyviä ennakkoluuloja. Avoimemmalla asenneilmapiirillä voimme luoda maailmasta paremman myös kaikille 17 miljoonalle CP-vamman omaaville ihmisille ja heidän läheisilleen.
Minulta on usein kysytty, mitkä kolme asiaa haluaisin ihmisille CP-vammasta ja sen kanssa elämisestä kertoa. No, kys…

"Kuinka voit väittää...?"

Kuinka voit väittää olevasi ihan oikea kirjailija?” Näin aloittaa nimetön henkilö kommenttinsa blogissani. En ole koskaan kutsunut itseäni kirjailijaksi. Olen ennemminkin kirjoittaja. Tosin esimerkiksi googlettamalla nimeni yhteydessä on usein nimike kirjailija – eikä ihme, olenhan julkaissut kirjan Järjenjuoksuja – Elämää CP-vamman kanssa.  Kommentoija jatkaa ihmetellen, millä eväillä olisin voinut muka kirjan itse kirjoittaa. No, niillä eväillä millä kirjoittaminen yleensä tapahtuu. Olen luku- ja kirjoitustaitoinen ihminen ja olen aina tykännyt ilmaista ajatuksiani kirjallisessa muodossa. Ja toisaalta olen elänyt ko. vamman kanssa koko ikäni. Ehkä kommentoijalle on jäänyt epäselväksi se, ettei CP-vamma estä järjenjuoksua. Jos et ole vielä lukenut kirjaani, kannattaisi kenties tutustua siihen nyt.  
Paljon eväitä kyseisen kirjan ja muiden tuotosten kirjoittamiseen olen saanut myös monipuolisesta akateemisesta koulutuksestani. Ja kyllä – olen suorittanut tutkintoni täysin rehellisesti…

Uusi – parempi laki?

Seuraava kirjoitus pohjautuu 20.8.2014 Säätytalolla Helsingissä pidettyyn vammaislainsäädännön uudistamista koskevaan kuulemistilaisuuteen, jota oli mahdollisuus seurata suorana netin välityksellä. Pahoittelut tekstin pituudesta, mutta toivottavasti jaksat lukea sen loppuun asti…
Y
hdenvertaisuuden edistäminen ja osallisuuden turvaaminen ovat edelleen keskeisiä päämääriä lainsäädännössä ja sen kehittämisessä. Työtä näiden tavoittelemisen arvoisten asioiden eteen onkin tehtävä kovasti – edelleen. Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus vammasta riippumatta on sekin tavoitteena. Tähän liittyen voidaan kuitenkin mielestäni aiheellisesti kysyä, onko sittenkään mielekästä asettaa esimerkiksi liikuntavammaisia ja kehitysvammaisia henkilöitä samalle viivalle toistensa kanssa. Ei ole, jos viranomaiset eivät näe, että kyseisiin vammaryhmiin kuuluvien ihmisten tarpeet ovat lähtökohtaisesti varsin erilaisia. Samalle viivalle asettaminen on toki erinomainen päämäärä silloin, jos sillä tarkoitetaan …

Saako valittaa?

Asenne ratkaisee?

Luonnonvalo herättää minut jälleen kerran todella aikaisin. Kurkistus verhonraosta ja silmissä näkyy pelkkää harmaata. Eipä muuta kuin peitto korville ja unta jatkamaan. Jospa muutaman tunnin päästä sää jo suosisi lomanviettoa – aurinko paistaisi siniseltä taivaalta ja lämpö hellisi. Tänä vuonna poikkeuksellinen sää on puhuttanut kansaa turuilla ja toreilla varmasti tavallistakin enemmän. Talvi kun oli mitä oli, ja lupaavista helteisistä kevätpäivistä huolimatta kunnon kesäsää antaa edelleen odottaa itseään. On tässä koleassa ja sateisessa kesässä ollut toki jotain hyvääkin. Hyytävän kylmät uimavedet ovat kaunistaneet hukkumistilastoja ainakin väliaikaisesti, ja museoissa ja kylpylöissä on riittänyt kävijöitä. Sen sijaan huvipuistojen ja jäätelökioskien tilanne on huonompi. Säällä on siis väliä.
Viime vuosina olen huomannut aiempaa selvemmin säätilan vaikuttavan mielialaani. Uskon, että minulla on monia kohtalotovereita. Arvioiden mukaan sää vaikuttaa joka toiseen meistä tavalla tai to…

Kerran vielä

Muistan yhä varsin elävästi, kuinka arkana ja innokkaana lettipäisenä ekaluokkalaisena aloitin koulutieni pienessä mutta omissa silmissäni kuitenkin suuressa koulussa 1980-luvun alussa. Nuo kuusi vuotta ala-asteella olivat minulle mukavan huoletonta oppimisen ja oivaltamisen aikaa. Tuttu ja turvallinen lähikoulu antoi hyvät eväät koulunkäynnin jatkamiseen suuremmissa opinahjoissa.
Kun muutama ilta sitten avasin tuon entisen alakouluni oven lähes kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen, tunne oli ristiriitainen. Oli hienoa osallistua koulun kevätjuhlaan ja muistella menneitä, mutta samalla mielen valtasi haikeus. Olihan kysymyksessä Karjaskylän koulun Kunniakierros eli viimeinen kevätjuhla. On todella ikävää, että perinteikäs, hyvämaineinen ja hyväkuntoinen koulu lakkautetaan ja rakennuksia odottaa autioituminen. Ratkaisu tuntuu suorastaan järjettömältä, kun ottaa huomioon alueelle aiemmin kaavaillut suunnitelmat uuden asuinalueen rakentamisesta. Jälleen kerran pieni ihminen jäi siis valite…

Olenko sairas vammainen?

En – ainakaan silloin, kun en pode flunssaa. Minulla on kyllä diagnoosi, mutta en pode vammaani. Olen CP-vammainen. Minua ihmetyttää usein, miksi vamma tai vammainen –sanan käyttäminen tuntuu edelleen olevan niin vaikeaa. Kyseinen asia pohditutti viimeksi tänään kun luin uusinta IT-lehden numeroa. Kyseessä on siis Invalidiliitto ry:n järjestölehti. Julkaisussa oli jälleen kerran paljon ajankohtaista ja mielenkiintoista vammaisasiaa. Mutta sitten silmiini osui Validia Kuntoutus Lahden sopeutumisvalmennuskurssien mainos. Mitä ihmettä; tarjolla on kursseja ”CP-oireyhtymää sairastavien perheille, CP-oireyhtymää sairastaville nuorille ja CP-oireyhtymää sairastaville aikuisille.” Kuulunko itse tuohon viimeksi mainittuun ryhmään? En, sillä tämä synnynnäinen liikuntavamma ei ole sairaus. Vai, onko asiasta saatu aivan viime aikoina uutta tietoa, josta itselläni ei ole ollut aavistustakaan? Enpä usko.
Aikamoista hiusten halkomista välittää tai valittaa nyt jostakin yhdestä sanasta, saattaa joku…

Missä on ihmisen arvo?

Kysymykset elämän arvokkuudesta ja yksilöiden oikeuksista ovat viime päivinä pyörineet mielessäni ennen kaikkea mielenkiintoisia teoksia lukiessani. Niiden innoittamana päätin kirjoittaa jotain tästä laajasta ja aina ajankohtaisesta aiheesta. En tarjoa tyhjentäviä totuuksia, vaan annan ajateltavaa.
”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä…” Näin sanotaan laulussa, mutta millainen onkaan todellisuus? Ihmisoikeuksien perustan tulisi olla ihmisyydessä – ei esimerkiksi yksilön terveydessä, kauneudessa tai menestyksessä.

Ihmisoikeusjulistuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan, että kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja sekä arvoltaan että oikeuksiltaan tasavertaisina. Ihmisoikeuksien käsikirjassa Koivurova ja Pirjatanniemi (2013) katsovatkin, että kaikkien yksilöiden tasa-arvo ja siitä johtuva syrjimättömyys ovat muiden yksilön oikeuksien toteutuksen perusta. Juuri syrjintäkielto on keskeinen osa ihmisoikeuksien yleismaailmallisuutta. 
Jos jokainen ihminen on yhtä arvokas …

Osaanko enää edes kirjoittaa?

Nyt se sitten osui omalle kohdalleni jälleen kerran, nimittäin valkoisen paperin kammo.  Vaikka pitäisi tuottaa tekstiä, mitään lukukelpoista ei tunnu syntyvän – ei sitten millään. Valkoisen paperin kammo tai writer's block, joksi ilmiötä myös kutsutaan tarkoittaakin yksinkertaisesti kykenemättömyyttä kirjoittaa. Lähes jokainen kirjoittaja ajautuu varmasti joskus tilanteeseen, jossa kirjoittaminen ei vain suju. Syitä tähän lauseiden muodostamisen tahmeuteen voi olla monia. Kirjoittaja voi kärsiä vaikkapa ramppikuumeesta, hän saattaa olla liian kriittinen oman luovuutensa hedelmiä kohtaan, tai sitten inspiraatio on täysin kateissa (heh, tulipa sattumalta mukaan vähän fingerporilaista huumoria). Tällä kertaa omalla kohdallani lienee ainakin osittain syynä eräänlainen kevätväsymys. Kun ei jaksa, niin ei jaksa, vaikka kirjoittamisesta yleensä nautinkin. Ja sanottavaa olisi enemmän kuin riittävästi yhdestä jos toisestakin asiasta. Kun tekstin syntymättömyyttä vielä tuskailee yökaudet, …

Onko vammaisella oikeus lapseen?

Tänään Aamusydämellä –ohjelmassa keskusteltiin aiheesta, jota ei oteta helposti esille esimerkiksi työpaikan kahvitauoilla. Lapsettomuus on kipeä aihe, josta moni vaikenee jopa lähipiirissään. Omasta kamppailustaan puolustaessaan oikeuttaan vanhemmuuteen puhuivat avoimesti Tiina ja Jukka Kumpuvuori. Heille lapsettomuus on ollut erityisen rankkaa muun muassa lääketieteen ammattilaisten syrjivien asenteiden vuoksi. Pariskunnan oikeutta lapseen on kyseenalaistettu juoksukyvyn puutteen vuoksi, molemmat heistä kun liikkuvat pyörätuolilla. Tämä on selkeä osoitus kyseisen lääkärin järjenjuoksun rajoittuneisuudesta.
Eiköhän vanhemmuus ole kuitenkin paljon muutakin kuin lapsen varsinaista hoitamista tai lapsen perässä juoksemista, ja kasvatustyö jatkuu vielä pitkään vauvaiän jälkeenkin. Vanhemmuus on ennen kaikkea läsnäoloa ja läheisyyttä, rakkauden osoittamista ja rajojen asettamista. Vaikeasti liikuntavammaisena kasvatustieteilijänä ja lastensuojeluun erikoistuneena sosiaalityöntekijänä olen …