10. lokakuuta 2014

Kuuletko ja näetkö sinä?

Tänään lokakuun 10. päivänä 2014 vietetään Maailman Mielenterveyspäivää teemalla: Kuule ja näe minut! Suomessa päähuomio on tällä kertaa esi- ja alakouluikäisten hyvinvoinnin edistämisessä. Jokainen lapsi tarvitsee hoivaa, huomiota ja halauksia – hän on niiden arvoinen. Pienten ihmisten mielenterveyttä on vaalittava, ja parhaiten mielen hyvinvointia voidaan edistää opettamalla mielen hyvinvoinnin kannalta olennaisia taitoja jo pienestä pitäen.

Jokaisella lapsella on oikeus rakastaviin ja rohkaiseviin aikuisiin kasvunsa tukena ja turvana. Lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta päivittäiset kohtaamiset ja mukava ja kiireetön yhdessäolo ovat todella arvokkaita. Ne saattavat tuntua vain pieniltä ja kovin arkisilta asioilta, mutta niillä on suuri merkitys. On lähes väistämätöntä, että kaikilla on elämänsä aikana vaikeuksia, mutta on varsin lohdullista, että lapsuudessa omaksutut mielen hyvinvoinnin taidot kannattelevat meitä vielä aikuisinakin.

Tutkimuksissakin on todettu, että eriarvoistuminen alkaa jo varhain ja myös lapset kokevat yksinäisyyttä. Siksi on erityisen tärkeää opettaa lapsille muun muassa empatiaa ja vuorovaikutustaitoja – unohtamatta myöskään selviytymiskeinojen harjoittelua. Kun huolet ja murheet opitaan jakamaan toisten kanssa jo lapsena, mielenterveys vahvistuu. Ja onhan se niinkin, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, joten sitäkin kannattaa jakaa. Parhaimmillaan voi käydä niin, että kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyy niin päiväkotien, koulujen kuin perheidenkin arjessa. Uusi, elokuun alussa voimaan astunut oppilas-ja opiskelijahuoltolaki painottaa sekin aiheellisesti ennaltaehkäisyn tärkeyttä. Myös valmistumassa olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa oppilaiden hyvinvointi on huomioitu. Hyvä niin, sillä ehkäisevä työ on yleensä huomattavasti vaikuttavampaa kuin korjaava työ. Ja etenkin näin taloudellisesti synkkänä aikana on hyvä tiedostaa, sekin että korjaava työ tulee aina moninkertaisesti kalliimmaksi – niin rahallisesti kuin inhimillisestikin. Siksi lasten hyvinvointiin kannattaa panostaa juuri nyt, eikä vasta huomenna.






1. lokakuuta 2014

”Eikö CP olekaan vain haukkumanimi?”

Tänään 1.10.2014 on Maailman CP-päivä, jota vietetään näin lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona niin Suomessa kuin lähes viidessäkymmenessä maassa ympäri maailmaa.

Mihin tällaista teemapäivää tarvitaan? Kuten tämän kirjoituksen otsikkokin osoittaa, kaikki eivät todellakaan tiedä, mistä CP-vammassa on kysymys. Niin, ja tiedoksi kaikille ”sä oot ihan ceepee”-huutelijoille. CP ei ole tyhmyyden synonyymi, toisin kuin monet teistä tyhmyydessään luulevat. Ja olisi siinä haukkumanimellä aikamoinen teho, jos se vaikkapa ”istuttaisi” ihmisiä pyörätuoliin. Päivän tarkoituksena on siis lisätä ns. suuren yleisön tietoa CP-vammasta. Juuri tietoa lisäämällä voidaan vähentää kyseiseen monimuotoiseen liikuntavammaan liittyviä ennakkoluuloja. Avoimemmalla asenneilmapiirillä voimme luoda maailmasta paremman myös kaikille 17 miljoonalle CP-vamman omaaville ihmisille ja heidän läheisilleen.

Minulta on usein kysytty, mitkä kolme asiaa haluaisin ihmisille CP-vammasta ja sen kanssa elämisestä kertoa. No, kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Haastavuutta lisää se, että aiheesta riittäisi sanottavaa paljon enemmänkin. Tässä kuitenkin yksi kolmen kohdan lista perustelujen kera:
1.      CP-vamma on aina liikuntavamma.

Tätä seikkaa lienee mahdotonta korostaa liikaa. Edelleen kun luullaan varsin usein, että kysymyksessä on älyllinen kehitysvamma. Mahdollisten liitännäisongelmien kirjo on toki laaja, mutta CP-vamma aiheuttaa aina ongelmia ensisijaisesti liikkumisessa ja kehon hallinnassa. Kyse ei ole sairaudesta, vaan kertavauriona syntyneestä pysyvästä vammasta. Viimeksi mainittuun seikkaan liittyen Kelankin luulisi vähitellen ymmärtävän, että ihmeparantumisia ei kannata odotella.

2.     Jokainen CP-vammainen henkilö on yksilö siinä missä kuka tahansa muukin – diagnoosista tai sen puuttumisesta huolimatta.

Tämä asia on tärkeä, sillä liian usein ajatellaan CP-vammaisten olevan keskenään enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Totuus on kuitenkin, että vamman ilmeneminen, vaikeusaste, liitännäisongelmat ja muut seikat ovat aina yksilöllisiä. Tämän tosiasian tiedostaminen asettaa haasteita muun muassa palveluiden ja tukitoimien järjestämiselle. Mikä sopii yhdelle, ei ole välttämättä paras vaihtoehto toiselle.

3.     CP-vamma on vain yksi ihmisen ominaisuus lukuisten piirteiden joukossa.

Näin ollen se ei saisi missään tapauksessa olla koko yksilöä ja hänen elämäänsä määrittävä tekijä. Tuskin kukaan meistä haluaa tulla kohdelluksi ensisijaisesti vammaisena ihmisenä, olemmehan niin paljon enemmän kuin vammamme. Etenkin vammaisten lasten kohdalla on muistettava, että jokaisella lapsella on oikeus olla ensisijaisesti lapsi. Ja toisaalta ei tämä elinikäinen ”kumppani” kaikkeen tekemiseemme vaikuta. Eikä vammaisuus myöskään sinänsä tee elämästämme vajaata osa-elämää tai arjestamme jotenkin epänormaalia.  Moni asia on kuitenkin kiinni siitä, onko saatavilla oleva apu riittävää ja tarkoituksenmukaista. Eli oikeastaan kysymys on siitä, voimmeko aidosti elää itsemme näköistä elämää. Toimintamahdollisuudet eri elämänalueilla ovat lähes rajattomat, kunhan katseet uskalletaan rohkeasti kääntää diagnoosien taakse, ja huomio kiinnitetään ennen kaikkea yksilön potentiaaleihin puutteiden sijaan.

Lisätietoja Maailman CP-päivästä löydät täältä

 Hyvää tätä päivää ja parempaa huomista!