18. helmikuuta 2016

Tuplatut ilot ja puolitetut surut


Netissä on helppoa lisätä kaverilistalleen vaikka satoja ihmisiä, ja halutessaan tällaisen ”ystävyyden” voi myös lopettaa aivan yhtä helposti, klikkaus riittää. Mutta nettituttavuus on kuitenkin useimmiten varsin kaukana aidosta ystävyydestä. Todellinen ja kestävä ystävyyssuhde vaatii kehittyäkseen aikaa, sillä luottamus toiseen ihmiseen ei synny hetkessä – ei ainakaan enää aikuisiällä. Ystävyys vaatii myös vaivannäköä ja yhteistä tekemistä. Aina ystävyyden ylläpitämiseen ei tarvita edes paljon yhteistä aikaa eikä toisen säännöllistä näkemistä. Tosiystävien kesken kun on mahdollista jatkaa keskustelua siitä, mihin se viimeksi, joskus jopa vuosia sitten, jäi. Aivan kuin olisimme tavanneet toisemme juuri eilen.

Aito ystävyys edellyttää sitoutumista, puolin ja toisin. Hyvän ystävyyden tunnistaakin ennen kaikkea vastavuoroisuudesta. Siinä kuuntelijan ja kertojan roolit vaihtelevat paitsi joustavasti niin myös tasapuolisesti. Jokainen meistä kaipaa välillä olkapäätä, johon nojata. Siten jaksaa itsekin paremmin vuorostaan olla se, johon tukeudutaan silloin, kun apua tarvitaan. Juuri vaikeina hetkinä  ystävyyssuhteen lujuus joutuukin kovimmalle koetukselle. Saattaa käydä niin, että   vastoinkäymisten keskellä osa ihmisistä vain häviää viereltämme. Luotan kuitenkin vahvasti siihen, että oikeat ystävät pysyvät rinnallani, tulee elämässä sitten eteen ihan mitä tahansa. Ja ehkäpä nuo matkan varrella turhiksi tuttaviksi osoittautuneet joutivatkin mennä menojaan. On toki ymmärrettävää, että sanojen löytäminen ei aina ole helppoa, mutta ei niitä välttämättä edes tarvita, neuvoista nyt puhumattakaan. Pelkkä läsnäolo riittää.


Hyvillä ystävillä on tutkitusti monenlaisia myönteisiä terveysvaikutuksia. Jos jo hyvän ystävän ajatteleminen alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä, voi vain kuvitella, mitä kaikkea hyvää mukava juttutuokio ystävän kanssa hersyvän naurun kera sitten meille tekeekään. Ei sitä turhaan sanota, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Samalla logiikalla ajatellen ystävän kanssa jaettu suru puolittuu. Mitä enemmän elämänkokemusta on karttunut, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan aitoa ystävyyttä. Hyvän ystävän seurassa on helppo olla oma itsensä. Hän tuntee minut ja hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olen. Vaikka samanhenkisyys on tärkeää, samaa mieltä ei kaikesta sentään onneksi tarvitse olla. Aito ystävyys kestää erimielisyydetkin. Ja sitä paitsi näkökulmien erilaisuus rikastuttaa ajattelua, ja yhteiset muistot kantavat elämässä eteenpäin. 



Yksinäisyyttä on tänä päivänä niin paljon, että olet onnekas, jos sinulla on edes yksi tosiystävä, joka on kiinnostunut siitä, mitä sinulle kuuluu – siis ihan oikeasti. Hän haluaa kohdata sinut aidosti ja on valmis nauramaan ja itkemään kanssasi. Ystävyys ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä on vaalittava. Aito ystävä muistaa ystäviään ystävänpäivän jälkeenkin, todellinen ystävyys kun ei katso kalenteria eikä edes kelloa. Aina on aikaa ystäville, joista oikeasti välittää. 






P.S. Kolumnini on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 17.2.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti