12. maaliskuuta 2016

Tolkkua päättäjille


H
allitus uhkaa jälleen leikata sieltä, mistä ei pitäisi – eikä itse asiassa olisi edes varaa – leikata. Maksajiksi joutuvat niin eläkeläiset, opiskelijat kuin vammaisetkin. Mikäli hallitus toteuttaa kaavailemansa säästötoimenpiteet, monien vähävaraisten elämä kurjistuu entisestään, ja hyvinvointivaltiomme tulevaisuus näyttää todella epävarmalta. Tuntuu, että päättäjät ovat sulkeneet silmänsä ja korvansa pienen ihmisen ongelmilta.

Siksi tänään 12.3. järjestetäänkin Helsingissä Suurmielenosoitus. Tämän Joukkovoima –mielenosoituksen tarkoituksena on osoittaa, että kestämättömälle leikkauspolitiikalle on etsittävä vaihtoehtoja, jotta eri ihmisryhmien perus- ja ihmisoikeudet voidaan turvata ja estää samalla yhteiskuntamme eriarvoistumisen lisääntyminen. Ihmisten tulee olla tasa-arvoisia lain edessä, joten yhdenkään ihmisryhmän hyvinvoinnin edellytyksistä ei saa tinkiä – ei vaikka talous oli kuinka huonolla tolalla tahansa. On etsittävä inhimillisesti ja eettisesti kestävämpiä ratkaisuja.

Vaikka en yleensä erityisemmin uskokaan mielenosoitusten voimaan, enkä lähtisi torille huutelemaan, marssimisesta nyt puhumattakaan, tämän päivän tapahtumassa pidetään ääntä tärkeiden asioiden puolesta. Onhan se niin, että joukossa on enemmän voimaa kuin yksittäisessä ihmisessä.  Mutta itse kannan korteni kekoon vain tällä kirjoituksella.

Olen luonnollisesti eniten huolissani vammaisten henkilöiden elämään vaikuttavista leikkauksista. On todella huolestuttavaa, että pitkään ja perusteellisesti vammaislainsäädännön  uudistamista pohtineen työryhmän esityksestä poiketen hallitus on nyt esittämässä varsin tuntuvia leikkauksia vammaisten henkilöiden liikkumista tukeviin palveluihin, henkilökohtaiseen apuun sekä asumista tukeviin palveluihin.

Suunnitteilla on saavuttaa säästöjä muun muassa siten, että vammaisten tarvitsemille palveluille asetettaisiin 75 vuoden yläikäraja. Tämä on suorastaan karmaisevaa luettavaa. Paljon ulkopuolista apua päivittäin tarvitsevana vaikeavammaisena ihmisenä en oikein uskalla edes ajatella arkeani tulevaisuudessa, jos kaikki nämä tolkuttomat toimenpiteet toteutuvat. Luojan kiitos, olen vasta neljäkymppinen...

Viime aikoina on jälleen käyty keskusteluja siitä, kuinka esteettömyys tulee kalliiksi, kun vammaiset vaativat muun muassa ”turhan tilavia” kylpyhuoneita. Onpa Helsingin Sanomien mielipidepalstalta ollut vajaa viikko sitten luettavissa myös sosiaalityötä opiskelevien kirjoitus, jonka mukaan sosiaalihuollon tehtäviin kuuluu palveluja, joihin harvalla hyvätuloisellakaan olisi varaa. Tällaisten ilmaisujen, joita voisi kutsua möläytyksiksi, takaa on aistittavissa kateutta siitä, että jotkut ihmiset saavat jotakin liikaa. On suorastaan järjetöntä, että joku voi edes ajatella esimerkiksi avustajien ja apuvälineiden olevan ikään kuin jotakin ylimääräistä.

Liikuntavammaisena en pärjäisi arjessani mitenkään ilman henkilökohtaista apua, siis välttämättömiä apukäsiä ja –jalkoja, ilman pyörätuolia en voisi liikkua metriäkään kodissani enkä sen ulkopuolella. Myös tilavan kylpyhuoneen jokainen sentti on tarpeen, jotta voin huolehtia hygieniastani. Jos tämä on jonkun mielestä luksusta, niin omaa näkemystään kannattaisi todellakin arvioida uudestaan.

Vammaispalveluja tarvitaan, jotta vamma ei estäisi henkilöitä elämästä sellaista elämää, joita he vammattomina eläisivät.  Tässä on kysymys oikeudesta elää ihmisarvoista elämää ikään tai vamman laatuun katsomatta. Vammaisille tarkoitettujen palveluiden tarkoituksena on siis mahdollistaa tavanomaisen arjen sujuminen.

Luksus on vammaispalveluja käyttävien ihmisten elämästä todella kaukana. Ja päättäjien tolkuttomat leikkaussuunnitelmat pitävät valitettavasti huolen siitä, että etenkin monien vaikeasti vammaisten kansalaisten elämä on jatkossakin kaukana edes ns. keskivertoihmisen todellisuudesta. Monet heistä kun voivat sentään yleensä asua ja liikkua miten haluavat. Aika harva vammainen ihminen pystyy samaan tänään – tulevaisuudesta puhumattakaan.  

Siksi toivon päättäjille niin kunnissa kuin yhteiskuntamme ”huipullakin” sekä tahtoa että tolkkua ihmisläheisten, erilaisia ihmisiä ja heidän yksilöllisyyttään arvostavien ratkaisujen löytämiseen. Avainasemassa tässä on mielestäni vammaisjärjestöissä olevan asiantuntemuksen aito kuuleminen.

Tolkuttoman leikkauspolitiikan aika on ehdottomasti ohi.





1 kommentti:

  1. Kiitos hyvästä blogipostauksesta. Kunpa minulla olisi sinun malttisi kirjoittaa.

    VastaaPoista