15. huhtikuuta 2016

Katse tulevaisuuteen

Tänään 15. huhtikuuta 2016 tulee kuluneeksi 95 vuotta siitä, kun maassamme vahvistettiin ensimmäinen oppivelvollisuuslaki. Se oli tärkeä virstanpylväs suomalaislasten osaamisen ja sivistyksen edistämisessä. Vuosikymmeniä myöhemmin toteutettu peruskoulu-uudistus mullisti koulutusjärjestelmämme mahdollistaen kansakuntamme koulutustason nopean nousun. Lopulta peruskoulusta tulikin kaikkien koulu, jonka päättötodistuksen saa nykyään lähes 99 prosenttia ikäluokasta. Tänäänkin monet oppivelvolliset opettajineen työskentelevät kouluissamme tulevaisuuteen katsoen, ja toivottavasti ainakin keskimäärin enemmän iloa tuntien kuin pelkästään velvollisuutensa hoitaen.

Syksyllä 2016 voimaan astuva uusi perusopetuksen opetussuunnitelma nojaa vahvasti perinteisiin ja jaloihin sivistystavoitteisiin, joita ainakin retoriikan tasolla korostetaan jopa aiempaa enemmän. Perusopetuksen kuvataan tukevan oppilaiden kasvua ihmisyyteen, jonka keskeisiä elementtejä ovat pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa unohtamatta. Olemme tottuneet pitämään peruskouluamme maailman parhaana, ja aivan oikeutetusti. Mutta, miten voimme taata, että meillä on aihetta ylpeyteen vielä huomennakin? Helppoa se ei tule olemaan, sillä hallitus näyttää ohjaavan koulutusjärjestelmämme kehittämistä ennen kaikkea kiristämispolitiikalla kaavaillessaan isoja leikkauksia kaikille koulutusasteille. Ja kärkihankkeet paikkaavat niitä vain osittain. On pelottavaa, että talous on ajanut kansalaisten hyvinvoinnin edelle. Koulutuksesta säästäminen on lyhytnäköistä kriisipolitiikkaa, mutta koulutukseen sijoittaminen olisi puolestaan sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti kannattavaa, myös pitkällä tähtäimellä.

Maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, joten koulutuksen on muututtava sen mukana. Siksi opetussuunnitelmia uudistetaan, oppimisympäristöjä monipuolistetaan ja oppijakeskeisiä opetusmenetelmiä kehitetään koulutusasteista riippumatta. Muutosten keskellä sivistyskeskustelu lisääntyy kääntäen huomiota etenkin koulutuksen ja sen tulosten laatuun. Tällaisessa tilanteessa yksilöiden taidoista ja osaamisesta tulee sellaista inhimillistä pääomaa, joka on pohjana koko yhteiskunnan kehitykselle. Suomessa on tänään ja tulevaisuudessa lukuisia sellaisia ammatteja ja töitä, jotka edellyttävät pääsääntöisesti korkeaa koulutusta. Koulutuspolut ovatkin oppivelvollisuuskoulun ensimmäisten vuosikymmenten jälkeen pidentyneet huomattavasti, ja suunta näyttää jatkuvan edelleen.

Peruskoulummekaan tulevaisuutta ei voida tarkastella vain talouden, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmista. Digitalisaatio ja kansainvaellukset pitävät osaltaan hyvin huolen siitä, ettei meillä ole varaa pysähtyä koulutuksen kehittämisen tiellä. Kasvatustieteilijänä toivon, että Suomi –brändi tulee tulevaisuudessakin rakentumaan laadukkaan opetuksen ja koulutuksen varaan. Lapset ja nuoret eivät voi odottaa seuraavaa nousukautta, joten heidän oppimiseensa on panostettava nyt. Heillä on siihen oikeus.

(P.S. Kirjoitukseni on julkaistu kolumnina Salon Seudun Sanomissa 14.4.2016. Tätä postausta varten tekstin ensimmäistä lausetta on hieman editoitu.) 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti