8. joulukuuta 2016

Hyvää Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää!


Tänään on jälleen aihetta liputukseen, onhan kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymäpäivä ja samalla suomalaisen musiikin päivä. Musiikki on ollut minulle luonnollinen ja tärkeä osa elämääni niin kauan kuin muistan. Eipä taida vuodessa olla montaakaan päivää, jolloin en musiikkia vähintäänkin kuuntelisi. Kirjoittaminenkin sujuu yleensä huomattavasti paremmin musiikin soidessa taustalla.

Sibeliuksen tuotannosta ehdoton suosikkini on oikeastaan aina ollut Finlandia-hymni. Se sopisi mielestäni kansallislauluksemme huomattavasti Maamme-laulua paremmin, vaikka huomattavasti vaativampi laulettava onkin. Finlandiassa nyt vain on sitä jotakin!

Oheisessa kuvassa komeileva Helsingin Töölössä sijaitseva Sibelius-monumentti oli lapsen silmiin varsin vaikuttava veistos. Siihen liittyy itselläni mukava muisto - yksi niistä harvoista Lastenlinnan kuntoutusjaksojen ajoilta. Oli jännittävää huhuilla noihin "isoihin pilleihin" päin, kun kaikui niin hienosti.

Finlandia-hymnin ohella Valse triste on suurimpia suosikkejani Sibeliuksen tuotannosta. Surullisesta taustastaan huolimatta tämä kaunis sävelmä on jollain tavalla myös lohdullinen. Voit kuunnella sen tästä

Kuva: Pixabay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti