3. joulukuuta 2016

Kohti parempaa huomista - toivottavasti

Meille suomalaisille vammaisille tämä päivä, 3. joulukuuta 2016,  on historiallinen, sillä nyt on ensimmäinen kansainvälinen  vammaisten päivä, jolloin YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva yleissopimus on ratifioitu myös Suomessa.

Kyseisessä sopimuksessa säädetään muun muassa esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, jotka liittyvät olennaisesti erilaisten ihmisten osallistumismahdollisuuksiin ja osallisuuden kokemiseen. Niiden tulee puolestaan läpäistä kaikki elämän osa-alueet, kuten esimerkiksi opiskelu, työnteko ja vapaa-ajan harrastukset. Eikä osallisuutta ihmistä itseään koskevassa päätöksenteossakaan sovi myöskään unohtaa.

Vammaisten ihmisoikeuksien toteutuminen on tänään toki huomattavasti paremmalla tolalla kuin vaikkapa vielä viisikymmentä vuotta sitten, mutta parannettavaa riittää edelleen. Eri tavoin vammaiset kansalaiset kun kohtaavat  tänäänkin  usein syrjintää arjessaan, vaikka vammaisuus ei hyväksyttävä syrjintäperuste onneksi enää olekaan. Ja ikävä kyllä myös vammaisiin ihmisiin kohdistuva vihapuhe näyttää yleistyneen yhteiskunnassamme.


Suuri osa vammaisista ihmisistä elää Suomessakin joko köyhyysrajan alapuolella tai aivan sen tuntumassa. Osittain tämä selittynee sillä, että monet korkeasti koulutetutkin vammaiset henkilöt jäävät edelleen työmarkkinoiden ulkopuolelle, vaikka taitoa ja tahtoa työntekoon olisi. Työelämässä vallitseva asenneilmapiiri vaatisi suuria muutoksia, jotta vammaisten osuus työllisistä tulisi oleellisesti kasvamaan lähivuosien aikana.

Meidän tulee siis rohkeasti pitää kiinni omista oikeuksistamme ja vaatia tarvittaessa myös muutosta. Emmehän ole ihmisinä alempiarvoisia vammattomiin verrattuna, vaikka tällaiseen oletukseen ja siitä aiheutuviin käytäntöihin usein eri yhteyksissä saatamme törmätäkin. Jospa vamma opittaisiin vielä joskus näkemään aidosti vain yhtenä osana yksilöä, kenties jopa hänen vahvuutenaan. Silloin  
ihmisten moninainen erilaisuus voisi todella rikastuttaa elämäämme, ja jokainen meistä tulisi nähdyksi ja kohdelluksi ensisijaisesti ihmisenä.

Seuraavan runoni myötä haluan toivottaa oikein hyvää vammaisten päivää, ja olkoon huominen vielä tätä päivääkin parempi...


En ole joutunut pyörätuoliin,
vaan oikeastaan päässyt siihen.

Pyörätuoli on minulle
välttämätön apuväline,
itsenäisen liikkumisen mahdollistaja
– ei älyn puutteen osoittaja!

En ole pyörätuoliin sidottu,
vaikka en luopuisikaan
”mersustani” mistään hinnasta.

Minun kun ei tarvitse
koskaan tapella
vapaasta istumapaikasta.

Eri asia on sitten se,
mitä näen ja kuulen invapaikalta.






1 kommentti: