8. kesäkuuta 2017

Päivän oivallus: Elämä on tänään


Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue, ei kuuntele musiikkia,
ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän,
joka muuttuu tavan orjaksi, käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiinia ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä
tai puhumalla muukalaisen kanssa.

Kuolee hitaasti hän,
joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun,
jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät särkyneet sydämet.

Kuolee hitaasti hän,
joka ei vaihda elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran elämässään paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään,
riskeeraa tänään,
tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.




Näin hienosti Pablo Neruda kirjoittaa elämästä runossaan Hidas kuolema. Helpommin sanottu kuin tehty, sanon minä. Vai onkohan sittenkään, kun asiaa pysähtyy hetkeksi miettimään vähän tarkemmin. Siis, minä ainakin luen ja kuuntelen musiikkia, annan toisten auttaa itseäni tarpeen mukaan ja kuljen unelmieni perässä…
Olen oikeastaan aina pyrkinyt elämään juuri tänään, joten ehkä minä en kuole hitaasti. Onnellisena olemisessa on toki haasteita varsinkin tällä hetkellä, mutta eteenpäin mennään kuitenkin koko ajan rutiineja rikkoen ja riskejä ottaen.  Teen tänään sen minkä jaksan – se riittäköön juuri nyt.
Kuva: Pixabay
 





3. kesäkuuta 2017

Se on täällä - kesä!



Kauan kaivattu, 
hartaasti odotettu.

Kesä.

Vihreät puut,
nauravat suut.


Kesä.

Auringonpaiste ja perhosen lento,
suvisen tuulen henkäys hento,
ihmisen olo niin huoleton, rento.

Kesäloma.

Sitä kovasti jo odotan.
Kenties rauhan silloin saavutan,
kun arjen murheet unohdan
ja kuulen linnun laulavan.


Kesä.

Aika valoisin ja
vuodenaika armahin.
 


8. maaliskuuta 2017

Olen/nainen


Vaikka ei usein meikatulta naamani näytä,
enkä koskaan korkeakorkoisia kenkiä käytä,
olen silti nainen ihan hyvänlainen.

Vaikka ei kehoni mallin mittoja täytäkään
se ei haittaa minua pätkääkään.
Olenhan nainen aivan omanlainen;
lyhyenlainen pullurainen.

Eipä ole toista naista ihan samanlaista.
Kas, siinäpä oivallus olennainen:
Olen nainen ainutkertainen,
niin kuin meistä jokainen.

Siis otetaan ilo irti päivästä tästä
ja nautitaan naisen elämästä.


1. maaliskuuta 2017

Kevät on täällä taas...

Maaliskuu.
Uusi kuu.
Talven valta luhistuu.
Luonto jälleen uudistuu,
ja mielikin taas kirkastuu.
Maaliskuu.
Kevätkuu.

2. tammikuuta 2017

Mitä lupaisin?

Näin uuden vuoden ensimetreillä on monilla tapana tehdä lupauksia. Kokemuksesta tiedän, että nämä lupaukset eivät kuitenkaan useinkaan pidä, joten siksi niitä ei kannattaisi tehdä lainkaan. Voin sen sijaan listata muutamia asioita, joita en lupaa tehdä vuoden 2017 aikana:

En laihduta. Mutta, jos laihdun muutaman kilon ilman laihdutuskuuria, en pane ollenkaan pahakseni.
En aloita uutta kuntoiluharrastusta. Jos saan nosteltua vanhoja käsipainoja edes vähän useammin kuin juuri päättyneenä vuonna, olen tyytyväinen. Jos niin ei käy, ei sekään ole maailmanloppu, sillä aikani on todennäköisesti kulunut johonkin vielä tärkeämpään.
En lupaa myöskään olla stressaamatta mistään turhasta. Eipä sillä, etteikö tämä tavoite olisi vallan mainio. Totuus nyt vain on sellainen, että ihminen on stressaamiseen taipuvainen olento, jota ei ole siunattu lehmän hermoilla. Yritän kuitenkin olla stressaantumatta siitä, että stressi silloin tällöin tulee vierailemaan elämässäni tänäkin vuonna - syystä tai toisesta. No, näihin syihin voi onneksi ainakin yrittää vaikuttaa.


Jospa nyt kuitenkin lupaisin edes jotakin. Lupaan tänä Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kirjoittaa tässä blogissa ajankohtaisista ja ainakin itseäni kiinnostavista asioista. Vammaisuuteen liittyvät teemat eivät todennäköisesti tule ainakaan vähenemään...

Hyvää alkanutta vuotta 2017 juuri sinulle!