Halpa hintako kuntoutuksen laadun tae?

Kela kyykyttää kuntoutuskenttää kilpailutuksillaan

Kuluvan syksyn aikana Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutukset ovat puhuttaneet kovasti lehtien palstoilla ja verkon keskusteluryhmissä. Kritiikki on ollut nähdäkseni täysin aiheellista. Erilaiset ihmiset vammaisten lasten vanhemmista, kuntoutuksen ammattilaisiin ja kansanedustajiin ovat ilmaisseet ajatuksiaan kilpailutusten järjettömyydestä ja tyrmistyksensä siitä,  että kilpailutuskriteerit ovat  muuttuneet sellaisiksi, että hinta ratkaisee nyt 80-prosenttisesti, laadun osuuden jäädessä vain 20 prosenttiin. Viimeksi osuudet olivat sentään fifty fifty. Itsekin yli 40 vuoden fysioterapian asiakkuuskokemuksella pidän tällaista suhdetta todella järjettömänä. Kuntoutuksen toimivuuden ja tuloksellisuuden kannalta kun olisi aina ensiarvoisen tärkeää, että tuttu, osaava ja asiakkaansa hyvin tunteva ammattilainen saisi tehdä työnsä rauhassa ilman pelkoa siitä, kuinka aina muutaman vuoden välein  käytävissä tarjouskilpailuissa käy. Tämä korostuu etenkin lasten terapioissa, joissa terapeuttien koulutuksella ja erityisosaamisella on todella suuri merkitys. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä kilpailutus stressaa aikuista asiakastakin  - aina.  

Joudun itse asiassa hakemaan kuntoutusta pahimmillaan peräti joka vuosi. Tästä voinee tehdä sen järjenvastaisen johtopäätöksen, että Kela uskoo yhä  ihmeeseen, mutta ei luota siihen, että asiakas varmasti ilmoittaisi, jos sellainen hänen kohdalleen vaikkapa synnynnäisen vamman katoamisen muodossa tapahtuisi. Vuosittain toistuva terapian tarpeen todistelu vie aikaa, energiaa ja rahaa joten, jos säästöjä kaivataan, niitä voisi kyllä paljon mieluummin etsiä paperinpyörityksen keventämisestä kuin kuntoutuksen laadun heikentämisestä. Terapeuttien kirjoittamille palautteille ja asiakkaiden omille näkemyksille terapioiden tarpeellisuudesta soisi annettavan huomattavasti enemmän painoarvoa kuin tällä hetkellä. Yleislääkäri, joka todennäköisesti kohtaa vammaisen kuntoutujan ensimmäistä ja usein samalla myös viimeistä kertaa, ei ole nähdäkseni paras asiantuntija vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta päätettäessä, vaikka kuntoutussuunnitelman laatiikin.

Voidaan kysyä myös, arvostaako Kela kuntoutuksen ammattilaisten osaamista ja pitkäaikaisen kokemuksen tuomaa ammattitaitoa riittävästi,  jos mahdollisimman alhaiseksi laskettu euromäärä ratkaisee pelin esimerkiksi juuri uraansa aloittelevan palveluntuottajan eduksi kokeneen kuntouttajan jäädessä ilman sopimusta? Mielestäni ei. Tämä onkin mielestäni se keskeinen tekijä, joka osoittaa, ettei kuntoutuksen laatua tulisi mitata ensisijaisesti rahassa. Vanha totuushan on, että halvalla saa harvoin hyvää ja uskon sen pätevän myös vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kohdalla. Nyt toteutetuissa kuntoutuksen kilpailutuksissa sekä yksilö- että laitoskuntoutuksessa ilman sopimusta jäi  ennennäkemättömän suuri joukko oman alansa kokeneita osaajia, kun Kela pudotti heidät listoiltaan vain muutaman euron tähden. Tästä esimerkiksi käy maankuulu Maskun neurologinen kuntoutuskeskus, joka kuului "halpuutuskilpailussa" häviäjien joukkoon laitoskuntoutuksen puolella.  Käsittämätöntä sanon minä, vaikka en itse kyseisen paikan moniammatillisia  kuntoutuspalveluja ole koskaan käyttänytkään.

Huolestuttavin tilanne on kuitenkin mielestäni sellaisilla paikkakunnilla, joille ei jäänyt esimerkiksi ainuttakaan lastenneurologiaan erikoitunutta fysioterapeuttia. Enpä yhtään ihmettele, että monet CP-vammaisten lasten vanhemmat ovat asiasta kauhuissaan. Heitä pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. No, onneksi Kela sentään otti onkeensa ja järjestää lasten ja nuorten vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osalta uuden hankinnan, joka on tarkoituksena avata viimeistään joulukuussa. Nyt käynnissä on myös selvitys kilpailutuksen kehittämiseksi. Vielä on siis toivoa toivottomalta tuntuvien tilanteiden korjaantumisesta, onneksi. 

Laadusta tinkiminen tulee usein kalliiksi

Terapiasuhteen katkeamisella voi ollakin kohtalokkaat, monimuotoiset ja kauaskantoiset seuraukset. Se on yksinkertaisesti liian kova hinta vaikeavammaisten henkilöiden maksettavaksi. Niinpä se, missä Kela kuvittelee tänään säästävänsä, voi tulevaisuudessa osoittautua jopa moninkertaisesti kalliimmaksi.  Luottamussuhteen luominen uuteen terapeuttiin kun ei koskaan synny hetkessä, eivätkä kaikkien ihmisten kemiat aina edes kohtaa. Tämä seikka korostuu erityisesti psykoterapiassa, mutta enpä minäkään toki haluaisi työskennellä sellaisen fysioterapeutin kanssa, joka ei kohtaisi ja kohtelisi minua vaikeasta liikuntavammastani huolimatta täysivaltaisena ihmisenä, joka on oman elämänsä, vammansa ja kuntoutuksensa asiantuntija. Kuntoutuksessa on kysymys ennen kaikkea toimivasta vuorovaikutuksesta. Se on yhteistyötä, jossa osapuolten tulee jakaa yhteiset käsitykset tavoitteista ja keinoista, joilla niitä kohti edetään. Olen helpottunut ja onnellinen saadessani jatkaa viikoittaisia "balettiharjoituksia" tutun terapeutin kanssa. Ja teille, joille kilpailutus toi eteen uuden terapeutin valitsemisen, toivotan onnea terapiasuhteen alkumetreille.

Nyt olisi kyllä jo korkea aika panna piste ihmisiä kyykyttäville kilpailutuksille. Tilanne vaikeavammaisten ihmisten kohdalla on täysin kestämätön, sillä kilpailutus on ulottanut lonkeronsa kuntoutuksen lisäksi myös Kela-kyyteihin ja tulkkauspalveluihin. Palveluihin, joiden riittävyys ja sujuvuus on välttämätön edellytys sille, että myös kyseisten palvelujen käyttäjät voisivat keskittyä siihen, mikä on tärkeintä, nimittäin elämiseen. Jatkuva epävarmuus, loputon hakemusten täyttäminen ja  asioiden selvitteleminen syö ihmistä, valitusten kirjoittamisesta ja päätösten odottelusta puhumattakaan. Entä, mitä kaikkea sote mahdollisesti tuokaan tullessaan. Sitä en viitsi vielä ajatellakaan...


Kommentit