Tytöissä on voimaa

T

änään vietetään jälleen kansainvälistä tyttöjen päivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä siitä syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa vuoksi.  Toisaalta tänään on myös juhlapäivä, jolloin on aika nostaa esiin tytöissä oleva voima ja mahdollisuudet. Yhdessä voimme poistaa esteet tyttöjen tieltä ja luoda tasa-arvoisemman maailman. Meidän tulee toimia niin, että jokaisella tytöllä olisi aidosti oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan – niin koulutuksestaan, kehostaan kuin parisuhteestaankin.  Nyt niin ei valitettavasti vielä ole.

Tämän vuoden sloganina on ”Tyttöjen puolella lapsiäitiyttä vastaan.” On arvioitu, että vuosittain kaksi miljoonaa tyttöä tulee äidiksi alle 15-vuotiaana. Suurin osa heistä on joutunut lapsiavioliittoon. Tällöin tyttöjen mahdollisuudet vaikuttaa omaan kehoonsa ja saada tietoa terveyteen ja raskauteen liittyvistä asioista ovat heikot. Tähän tarvitaan muutosta, sillä yksikin hyväksikäyttö- ja väkivaltatapaus on liikaa.

Ollaan siis yhdessä tyttöjen puolella – tänään, huomenna, aina!

P.S. Itse juhlistan tyttöjen päivää kirjoittamalla kirjettä pienelle perulaiselle kummitytölleni.

Kuva: Pixabay

Onko jokainen tärkeä, arvokas ja rakas?

K

un ihminen oppii näkemään itsensä tavallisena ihmisenä, hän voi olla ihminen ihmiselle. Silloin positiot eivät kohtaa, vaan keskiössä ovat yksilöt. Meistä jokaisesta jää kohtaamisessa jälki toiseen ihmiseen, totesi puheenvuorossaan Petri Rajaniemi.

Lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymisen poistaminen on kaunis tavoite. Taustalla hieno ajatus siitä, että ei olisi enää olemassa meitä ja heitä, vaan olisi vain me. Palvelujärjestelmä on kyllä periaatteessa ihan toimiva, mutta silti kukaan ei oikeastaan kysy, miltä tuntuu olla erilainen. Kontakteja on voinut olla  jopa satoihin auttajiin, mutta kukaan ei ole kuitenkaan ottanut koppia yksittäisen nuoren kokonaistilanteesta. 10 ooo nuorta putoaakin vuosittain ikään kuin tyhjän päälle. Mutta, mitä sitten voisimme tehdä toisin? Mitä on tehty väärin?

Koulujärjestelmässä on määriteltävä hyvinvoinnin tavoite. Koulun tulee tarjota lapsille kokemus siitä, että he ovat toimijoita. Tämä vahvistaa yksilöiden itsetuntoa. He tuntevat, että heillä on yhteiskunnalle jotakin annettavaa. Heistä on hyötyä, he ovat tärkeitä ja arvokkaita ihmisiä. Tiedolliset tavoitteet ovat toki oleellisia, mutta tarvitaan itseluottamuksen ja tulevaisuudenuskon vahvistamista. Koulu ei voi vastata siihen, että yksilö tuntee olevansa rakas jollekin – se on ennen kaikkea vanhempien, sisarusten ja ystävien tehtävä. Vai voisiko jokainen meistä sittenkin olla rakas myös yhteiskunnalle, kysyi Liisa Björklund. Siinäpä tärkeä asia pohdittavaksi ihan jokaiselle meistä.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivänä tulevat uudet Pisa-tulokset. Heikot tulokset ovat viime vuosina lisääntyneet. Myönteinen suhtautuminen lukemisharrastukseen on rapautunut 2000-luvulla. Siksi tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, millaiset lähestymistavat kiinnostavat ja siten myös motivoivat oppilaita. Lukuharrastus selittää hyvin myös matematiikan ja luonnontieteiden tehtävien hallintaa. Miten teknologia voidaan tuoda kouluun oppimisen innoittajaksi? Keinoja on, mutta tarvitaan erityisesti tukevaa palautetta, jotta oppilas uskoisi paremmin omiin kykyihinsä. Jos oppilas ei luota taitoihinsa, myös tiedollinen osaaminen voi jäädä alhaiselle tasolle.

Suomalaisessa koulussa opetus on sinänsä laadukasta ja tehokasta, mutta Jouni Välijärvi pohti puheenvuorossaan sitä, minkälaisen pohjan peruskoulu antaa elinikäiselle oppimiselle. Affektiiviset taidot ja kriittinen lukutaito ovat tulevaisuuden toimijoille tärkeitä haasteita. Arviointi muuttuu yhteiskuntamme muuttuessa. Oppimisprosessien analysointi on tässä keskeinen kehityskohde, jolle digitalisoituminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden.  Pisassa ei ole mitään pelättävää, sillä se tarkastelee toimivasti sitä, miten opittua pystytään hyödyntämään koulumaailman ulkopuolella.

Jokainen oppilas on erilainen, joten kaikkia ei kannata opettaa samalla tavalla. Tavoitteen tulee olla innostava, mutta jokaisen tulisi saada itse keksiä ne portaat, joilla sinne voidaan päästä. Oppilaille tulisi opettaa rohkeutta, rohkeutta myös epäonnistua. ”Moka on lahja”, totesi Melina Niemi. Millaiseksi luokkatyöskentely muuttuisikaan, jos opettaja toimisi vaikkapa jääkiekkovalmentajan tavoin?

”Ehkäpä aikuisen tärkein tehtävä on uskoa lapseen”, kiteytti tämän vuoden Campus-seminaarin keskeisen sanoman päätössanoissaan Jenni Pääskysaari. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja aidosti ymmärretyksi juuri sellaisena kuin hän on. Jos niin ei ole vielä tänään, ehkä tämä hieno tavoite voi olla totta vielä joskus…

P.S. Kirjoitukseni perustuu Helsingissä 4. lokakuuta 2016 pidetyn Campus-seminaarin puheenvuorojen herättämiin ajatuksiin. On hienoa, että tähän opettajille suunnattuun tapahtumaan oli jälleen mahdollisuus osallistua livenä verkon kautta. Kiitos järjestäjille ja innostaville esiintyjille. Seuraavaa seminaaria odotellessa :)