Järjenjuoksua

Kuten olen blogissani aiemminkin maininnut, Suomi ratifioi kesäkuussa 2016 vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen. Sopimus korostaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta kaikessa päätöksenteossa. Tämän perusteella myös vamman omaavilla kansalaisilla tulisi olla oikeus valita asuinpaikkansa, eikä heitä näin ollen saisi velvoittaa käyttämään tiettyjä asumisjärjestelyjä. Näin kuitenkin tapahtuu Suomessa edelleen valitettavan usein.
Siksi tarvitaan kansalaisaloite, jonka tavoitteena on vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettaminen. Aloitteen keskeisenä sisältönä on, että julkisia hankintoja koskevan lain 9 §:ään lisätään 16. kohdaksi soveltamisalueeseen seuraavanlainen rajaus: ”Tätä lakia ei sovelleta sellaisten vammaispalveluiden hankintaan, joissa on kyse vammaisten henkilöiden välttämättömän huolenpidon ja tuen tarpeista ja tarpeisiin liittyvistä palveluista asumisessa ja jokapäiväisessä elämässä.” Ei myytävänä!…

Laitanpa minäkin haarukkani maukkaaseen läskisoosiin… Tai siis, osallistun vilkkaasti käytävään lihavuuskeskusteluun. Me suomalaiset olemme edelleen Pohjoismaiden lihavin kansa. A-teeman eilisessä Lihava Suomi -lähetyksessä esitetyt tilastot olivat hätkähdyttäviä: naisista 46 prosenttia ja miehistä peräti 65 prosenttia on vähintään ylipainoisia. Ihmisellä on sata lihavuuteen altistavaa geeniä. Minulla ne ovat erilaiset kuin sinulla tai naapurin Maijalla. Perinnöllisistä syistä meillä ihmisillä on siis myös erilaiset valmiudet ja mahdollisuudet hallita painoamme. Emme ole siinäkään suhteessa toistemme kanssa samalla viivalla. Jos kyse olisikin vain itseään niskasta kiinni ottamisesta, kuten monet tuntuvat edelleen ajattelevan, lihavia ihmisiä tuskin olisi läheskään niin paljon kuin tänä päivänä.
Jatkuva painoon puuttuminen ja vaa´alle pakottaminen voivat vain kiihdyttää syömishäiriöiden kehittymistä. Erityisen vaarallista tällainen toiminta on lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin yksilö…