Minne mennään?

Tänään vietetään jälleen kansainvälistä vammaisten päivää. Päivää, jolloin kiinnitetään huomiota vammaisten ihmisten oikeuksiin. Invalidiliiton 80-vuotisjuhlan teeman mukaisesti tavoitteena on yhdenvertainen ja esteetön Suomi. Mutta, kuinka kaukainen tuo päämäärä on tämän päivän yhteiskunnassa? Tänä vuonna nostetaan esille erityisesti vamman omaavien ihmisten liikkumisen haasteet ja etenkin vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin liittyvät ongelmat, joista on kirjoiteltu viime aikoina niin virallisia kannanottoja kuin mielipidekirjoituksiakin, ja ihan syystä. 

Välillä kyydit ovat jääneet kokonaan tulematta, välillä ne ovat tulleet joko liian aikaisin tai liian myöhään. Kyllä vammaisen ihmisenkin olisi mukava ehtiä konserttiin ajoissa ja olla siellä loppuun asti. Tyhjässä teatterisalissa on myös tylsää istuskella pitkään ennen näytöksen alkamista tai sen päätyttyä. Kauppakassien kanssa kyydin odottelu ei sekään ole mukavaa, on sitten talvipakkaset tai kesähelteet.  Taksin sopivuudesta asiakkaan tarpeisiin ei myöskään aina ole varmuutta, jolloin matkan turvallisuudestakaan ei ole takeita. Kuljetuspalvelut eivät ole nykyään yhtä joustavia kuin ennen, sillä matkan ajankohta pitää olla asiakkaalla tiedossa jo vähintään tunteja, joskus jopa vuorokausi ennen matkaa. Ole siinä sitten spontaani. No, vammaisena on kyllä muutenkin tottunut siihen, että kaikki pitää suunnitella ja aikatauluttaa mahdollisimman tarkkaan etukäteen. Mutta ajattelee asiaa miten päin tahansa, aito yhdenvertaisuus liikkumisessa vammattomien ja vammaisten ihmisten välillä on todella kaukana. 

Ai miten niin, saatat ihmetellä. Voithan sinä käyttää taksia.  Totta, mutta en voi käyttää julkisia kulkuvälineitä, sillä ne eivät ole minulle vaikean liikuntavammani vuoksi saavutettavissa olevia, minulla ei ole ajokorttia enkä voi kävellä paikasta toiseen. Näin ollen minulle jää oikeastaan vain yksi mahdollinen tapa liikkua (ainakin periaatteessa vaivattomasti) paikasta toiseen - nimittäin invataksikyyti. Tavalliseen taksiin kun minä ja tuolini emme "taivu". Kun käytettävissä on vain yhdeksän edestakaista matkaa kuukaudessa, pakottaa se miettimään menemisensä ja tulemisensa aika tarkkaan. Oletko koskaan miettinyt, mihin käyttäisit nuo kaksi viikoittaista matkaa, jos kaikki asiointi- ja vapaa-ajanmenosi olisi sovitettava niihin? Toki voisit käyttää vaikka kaikki kahdeksantoista yhdensuuntaista matkaasi jo kuukauden ensimmäisen viikon aikanakin, mutta miten pärjäisit sitten kuukauden loppuun. 

Nyt haastankin sinut miettimään, minne menisit, jos mahdollisuutesi liikkua ja osallistua rajoittuisivat noihin yhdeksään edestakaiseen matkaan kuukaudessa. Suuntaisitko kulkusi kenties kauppaan, kirjastoon, konserttiin tai kaverin kanssa kahville - ja muistathan myös, että kotiinkin on kiva palata. Niin, ja matkan varrella et voi piipahtaa esimerkiksi apteekissa ilman, että taas on yksi matka käytetty... Utelias kun olen, olisi mukavaa, jos kertoisit, miten sinä matkasi käyttäisit. 

Kunpa liikkumista osattaisiin pitää aiempaa paremmin ihmisten perusoikeutena. Sujuva liikkuminen kun on itse asiassa monenlaisen osallistumisen oleellinen edellytys. Jos vammaisille henkilöille välttämättömät kuljetuspalvelut eivät toimi toivotulla tavalla, vaarana on, että ainakin osa vammaisista ei liiku, vaikka haluaisikin. Siksi kuljetuspalveluja järjestettäessä olisi kiinnitettävä huomiota paitsi kuljetuskaluston ominaisuuksiin, myös  kuljettajien tietotaitoon ja asenteisiin. Ei ole oikein, että asiakas joutuu esimerkiksi opastamaan tuolinsa oikeaoppisessa kiinnittämisessä tai lähtemään kotiin kesken elokuvan, koska muussa tapauksessa kotiin pääseminen on epävarmaa, sillä vammaisten kuljetuksiin sopivia autoja ei aina ole riittävästi. Onpa vammaisten henkilöiden työpäiviäkin pyritty välillä "lyhentämään" samasta syystä. Törkeää toimintaa, sanon minä. Matka liikkumisen ja osallistumisen yhdenvertaisuuteen on siis vielä valitettavan pitkä. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan uudistuva vammaislainsäädäntö meitä kuljetuspalveluiden tarpeessa olevia vie.  

Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää!