Jokaisella lapsella on oikeus olla oma itsensä - vai onko?


Vietämme jälleen lapsen oikeuksien viikkoa ja keskiviikkona 20.11.2019 on kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä. Nyt lapsen oikeuksien sopimuksen 30-vuotisjuhlavuonna teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. Tämä oikeus kuuluu kaikille maailman lapsille. Jokainen heistä tarvitsee rinnalleen toisia ihmisiä kasvaakseen ja kehittyäkseen, sillä ilman  turvallista ja tukea antavaa, hyväksyvää ja arvostavaa ympäristöä kukaan heistä ei voi kasvaa täyteen mittaansa ja toteuttaa kaikkea potentiaaliaan. Lasten kokonaisvaltainen  hyvinvointi on riippuvainen siitä, kuinka heidän tarpeisiinsa vastataan ja heistä huolehditaan.  Lasten vanhemmat, varhaiskasvattajat, opettajat ja muutkin lasten parissa toimivat aikuiset ovat luonnollisesti avainasemassa lasten oikeuksien edistämisessä. 

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Jokaisen yksilön persoonallisuutta ja identiteettiä tulee kunnioittaa jo jakamattomien ja yleismaailmallisten  perus- ja ihmisoikeuksien nimissä, mutta viime kädessä juuri YK:n lapsen oikeuksien sopimuksella turvataan lasten oikeudet. Lapsen  oikeus olla oma itsensä liittyy useisiin edellä mainitun sopimuksen artikloihin, mutta sen perustan voi löytää myös yleisperiaatteiksi nimetyistä velvoitteista, jotka on otettava huomioon kaikkia sopimuskohtia tulkittaessa. Ne ovat: syrjinnän kielto (artikla 2), lapsen edun ensisijaisuus (3 artikla 1 kohta), lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (artikla 6) ja lapsen oikeus saada näkemyksensä huomioon otetuiksi (artikla 12).

Tarkemmin sopimuksen sisällöstä ja taustoista voit lukea täältä.  

Lasten oikeudet ovat kolmen viime vuosikymmenen aikana kohentuneet huomattavasti niin meillä Suomessa kuin muualla maailmassa. Tänä päivänä lapset siis voivat keskimäärin paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kiitos tästä myönteisestä kehityksestä kuuluu paljolti juuri edellä mainitulle lapsen oikeuksien sopimukselle, joka on tehnyt lasten hyvinvoinnin edistämisestä valtioita sitovan velvoitteen. Monet lapset eivät kuitenkaan edelleenkään voi hyvin. Etenkin kaikkein köyhimmissä maissa elävät lapset ovat myös muun muassa sotien ja pakolaiskriisien keskellä kaikkein heikoimmassa asemassa. Ikävä tosiasia on, että epätasa-arvoisuuden kuilu syvenee entisestään rikkaiden ja köyhien ihmisten välillä – merkkejä tästä on nähtävissä myös Suomessa, kun sosioekonomiset ääripäät ovat jälleen repeämässä. Kaikenlainen pahoinvointi näyttäisi siis kasautuvan samoihin perheisiin, samalla tavoin kuin muun muassa koulumenestys, elämäntaidot ja yleinen hyvinvointi siirtyvät sukupolvelta toiselle, kuten Inka Hetemäki ja Elina Pekkarinen HS:n Vieraskynä -kirjoituksessaan tänään totesivat. He ovat kaikesta huolimatta toiveikkaita uskoessaan, että Suomella on kaikki mahdollisuudet toteuttaa kaikki lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet. Niin varmasti onkin, mikäli tahtoa löytyy riittävästi.

Koska lapsuuden haitallisilla kokemuksilla on tutkimuksissa osoitettu olevan vahva yhteys vakaviin ongelmiin aikuisuudessa, lapsiin panostaminen on ehdottoman kannattavaa – niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin sekä yksilöille että yhteiskunnille. Pahimmassa tapauksessa lapsi saattaa kokea, ettei hänellä on tukenaan ketään ja hän on jäänyt huolineen täysin yksin. Tällöin hänen on erittäin vaikeaa oppia luottamaan itseensä ja mahdollisuuksiinsa. Kokemus totaalisesta yksinäisyydestä voi lamaannuttaa täysin. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää osoittaa jokaiselle lapselle, että hän on tärkeä ja arvokas juuri omana itsenään. Hänellä on oikeus tulla sekä nähdyksi että kuulluksi niin jokapäiväisessä arjessa kuin viranomaispäätöksiä tehtäessä unohtamatta myöskään palvelujen suunnittelua. Lapsen oikeuksien sopimus siis edellyttää, että lapset huomioidaan päätöksenteossa toimijoina, ei vain toimenpiteiden kohteina. Tässä tullaankin lasten osallisuuden kehittämiseen, jossa on viimeisten vuosikymmenten aikana menty harppauksin eteenpäin. Toki siinä, että myös muun muassa jonkin vamman omaavat lapset saavat äänensä aidosti kuuluviin, on edelleen paljon parantamisen varaa. Mutta kyseinen teema ansaitsee mielestäni kokonaan oman postauksen, joten ei siitä tässä yhteydessä enempää.

Kun lapsen oikeuksien sopimusta laadittiin, oltiin sitä mieltä, että lapset olivat maapallon yhteinen voimavara. Voisimmeko edelleen ajatella samoin? Kunpa muistaisimme aina, että lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus. Silloin jokainen lapsi voisi laulaa huolettoman iloisesti uutta juhlavuoden kunniaksi tehtyä Lapsen oikeuksien laulua: 

"Minulla on oikeus olla juuri minä. Sinäkin voit olla ihan oma sinä."









Kommentit