11. lokakuuta 2020

Olethan sinäkin tyttöjen puolella – myös verkossa

Tänään, 11.10.2020, vietettävä kansainvälinen tyttöjen päivä haluaa muistuttaa meitä kaikkia syrjinnästä, jota tytöt ympäri maailmaa kohtaavat ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Päivä on kuitenkin myös juhlapäivä, joka haluaa tuoda esiin tytöissä olevan voiman ja mahdollisuudet. 

Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet.

Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on verkkohäirintä, joka on este tasa-arvolle. Siksi tyttöjen on päästävä käyttämään internetiä vapaasti ja turvallisesti. Näin he pystyvät parantamaan sekä omaa tulevaisuuttaa että muuttamaan maailmaa. 

Eri puolilla maailmaa tytöt viettävät entistä enemmän aikaa verkossa, ja koronaepidemian aikana sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Osallistuessaan julkiseen keskusteluun he kohtaavat valitettavan usein verkkoväkivaltaa – kiusaamista, häirintää ja uhkauksia. Naisista kolme neljästä on joutunut verkkohäirinnän kohteeksi. Häirintä ja sen uhka estävät tyttöjä ilmaisemasta mielipiteitään, joten ne ovat estävät heidän ihmisoikeuksiensa toteutumisen. 

Tulevaisuus on entistä digitaalisempi, joten tyttöjen mahdollisuus toimia verkossa ilman pelkoa on avainasemassa sen kannalta, millaiseksi tulevaisuutemme muotoutuu. Jos tämä vapaa verkossa toimiminen toteutuu, tytöt voivat oppia uusia taitoja, löytävät mahdollisuuksia ja heillä on myös aiempaa paremmat mahdollisuudet osallistua tasa-arvoisemman maailman rakentamiseen. 

Tyttöjen äänen vaimentamisen ja verkkohäirinnän on ehdottomasti loputtava. Kun toimimme yhdessä, voimme onnistua. 

(Kuva: Pixabay)




10. lokakuuta 2020

Maailman mielenterveyspäivä kehottaa kuuntelemaan ja kohtaamaan

Tänään, 10. lokakuuta, vietetään maailman mielenterveyspäivää (World Mental Health Day) Jokapäiväinen elämämme on nyt COVID-19-pandemian vuoksi varsin erilaista kuin vaikkapa vielä vuosi sitten. Viime kuukaudet ovat tuoneet mukanaan monia uusia haasteita. Terveydenhuollon työntekijät ovat joutuneet työskentelemään erittäin vaikeissa olosuhteissa, kouluissa ja oppilaitoksissa on oltu välillä etäopetuksessa, mikä on kuormittanut niin oppilaita kuin opettajiakin. Vammaisia ja vanhuksia on eristetty perheistään ja ystävistään, ja monet ihmiset ovat joutuneet lomautetuiksi tai työttömiksi.  Ja yhä useammat työssä käyvät työskentelevät ja kokoustavat nyt kotoa käsin. No, etätyö ei ole välttämättä lainkaan huono asia, mutta totuttelua se kuitenkin vaatii. Ja jatkuva epävarmuus on taatusti asia, joka tavalla tai toisella rasittaa meitä kaikkia. 

Vaikka viime aikoina on puhuttu etenkin fyysisen etäisyyden tärkeydestä, mikä onkin vallitseva tautitilanne huomioon ottaen täysin ymmärrettävää, monet ihmiset ovat kokeneet aiempaa enemmän myös sosiaalista yksinäisyyttä. Pandemian vaikutukset ovat siis jo nyt varsin moninaiset ja kauaskantoiset. Odotettavissa on, että psykososiaalisen tuen tarve tulee lisääntymään huomattavasti lähitulevaisuudessa sekä meillä Suomessa että muualla maailmassa. Ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – mielenterveys mukaan lukien – on siis nyt syytä investoida enemmän kuin kenties koskaan aikaisemmin. 

Tämänvuotisen mielenterveyspäivän kampanjan tavoite onkin lisätä tietoisuutta mielenterveyden ongelmista ja korostaa mielenterveyteen tehtävien satsausten välttämättömyyttä. 

Maailman mielenterveyspäivän viesti kuuluu: ”Kuunnellaan ja kohdataan toisiamme!” Tällä halutaan muistuttaa siitä, että ihan jokainen ansaitsee tulla kuulluksi jokaisessa kohtaamisessa, tapahtuipa se sitten vaikkapa kotona, koulussa, harrastuksissa, työpaikalla tai terveydenhuollossa. Kun kuuntelemme ja koemme tulevamme kuulluksi, edistämme hyvinvointia ja parannamme vuorovaikutusta. Samalla olemme osaltamme rakentamassa myös osallistavampaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella olisi parempi olla. Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että olemme arkisissa kohtaamisissamme aidosti läsnä – ihminen ihmiselle. Samalla pienennämme myös mielijalanjälkeä. 

Näytä siis sinäkin vihreää valoa kuuntelemiselle. Ketä sinä voisit kuunnella tänään? Ajatuksia kuuntelemisen hyödyistä ja vinkkejä paremmaksi kuuntelijaksi kehittymiseen löydät MIELI ry:n sivuilta

   P.S. Järjestä vihreä valaistus tänään klo 18
tai koristaudu vihreään.



6. lokakuuta 2020

Muista, että sinä riität...

Tänään, 6. lokakuuta 2020, vietettävän maailman CP-päivän kunniaksi on hyvä katkaista (liian) pitkään jatkunut blogihiljaisuus. On pakko myöntää, että vallitseva koronatilanne on vaikuttanut kirjoittamiseenkin, vaikka sanottavaa sinänsä olisikin moneenkin asiaan liittyen... No, päivä kerrallaan eteenpäin mennään joka tapauksessa.

Pohdin pitkään, mistä tänä vuonna CP-päivään liittyen kirjoittaisin. Eipä tullut mieleen oikein mitään, kunnes viime yön hiljaisina tunteina unta odotellessa seuraavan runon aihio alkoi vähitellen kehittyä päässäni, ja tällaisena sen nyt lopulta ylös kirjoitin:

 


Sinä riität 

Kun hyväksyt aidon itsesi,
muutkin voivat löytää sisäisen kauneutesi.
Älä anna ennakkoluulojen sinua pysäyttää,
vaan uskalla kykysi maailmalle näyttää.

Kun pidät itseäsi vahvana ja rohkeana,
sinua aletaan kohdella voimakkaana.
Älä näe erilaisuuttasi taakkana,
vaan jonakin todella arvokkaana.

Kun riität itsellesi,
riität hyvin myös toisille.
Älä piilota herkkyyttäsi,
niin olet paras versio itsestäsi.

Olet hyvä juuri noin.
Älä sydäntäsi vastaan kapinoi,
vaan tunne, kuinka sisälläsi kipinöi!

 

    

1. kesäkuuta 2020

Runosuoni heräilee horroksestaan

Seinäkalenterista kääntyi tänään taas uusi sivu. On jo kesäkuu. Viikot ovat varsinkin kevään aikana vierineet mielestäni todella nopeasti - kaikesta epävarmuudesta ja poikkeuksellisuudesta huolimatta. Pihan lehmus on muutamassa päivässä kasvattanut  lehtensä jälleen täysikokoisiksi. Syreeni tuoksuu taas parvekkeella. Sää on aurinkoinen. 

Yksi varma merkki suven saapumisesta on sekin, että runosuoneni pulppuaa taas pitkän hiljaisuuden jälkeen. Ohessa siis pieni "maistiainen" uusimmasta runostani, jonka myötä haluan toivottaa sinulle oikein hyvää kesää.💚



17. toukokuuta 2020

Kulttuuria kotisohvalla - korona-ajan iloja?

Kuva: Pixabay


Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen. Koulut sulkivat oviaan ja siirryttiin laajasti etäopetukseen. Monet ovat nyt joutuneet totuttelemaan kotona työskentelyyn. Kokouksiin ja palavereihin osallistuminen verkon välityksellä  saattaa aluksi tuntua oudolta, mutta kyllä siihen ajan kanssa tottuu. Itse olen jo vuosia tehnyt pääosin etätöitä kotoa käsin, joten minulle tämä muutos ei ole ollut hyppy tuntemattomaan, vaikka uusia asioita on toki tullut vastaan minullekin. Digiloikasta, josta on puhuttu jo pitkään, tuli nyt pakon edessä totta, ja vieläpä varsin nopeasti - siis ainakin jossain määrin.

Voisiko tästä kurjasta koronatilanteesta seurata mahdollisesti myös jotain hyvää? Kun asiaa tarkastelee minulle luontaisesta näkökulmasta eli pyörätuoliperspektiivistä, vastaus on ainakin omien kokemusteni valossa, kyllä. Olen kevään aikana päässyt seuraamaan väitöstilaisuutta etänä. No, olen toki vieraillut vastaavissa tilaisuuksissa netin välityksellä muissa yliopistoissa jo aiemmin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta omassa yliopistossani.  

Vaikka olen blogannut kirjoista jo lähes 14 vuotta ja olen saanut lukuisia kutsuja moniin kiinnostaviin kirjallisuustapahtumiin eri puolilla Suomea, ne ovat jäänet minulta väliin ennen kaikkea erilaisten esteettömyysongelmien vuoksi. Tänä keväänä tilanne on ollut yllättäen toinen. Verkon välityksellä olen päässyt osallistumaan jo muutamaan kiinnostavaan kirjallisuustapahtumaan ihan livenä. Takana ovat niin kahdet "kirjanjulkkarit", keskustelutilaisuus kuin juhlagaalakin. Ja jatkoa on luvassa... Osallistuminen on ollut ihanan helppoa ja vaivatonta, kun ei ole tarvinnut koko ajan miettiä, miten eri paikkoihin pääsisi pyörätuolilla, ei pähkäillä kuljetuksia eikä avustajatuntien riittävyyttä. On vain voinut olla kotona ja nauttia. Yleisössä ollessa ei ole myöskään tarvinnut vaivata päätään tekniikan toimivuuteen liittyvillä kysymyksillä. Ne ovat olleet silloin jonkun muun päänsärky. Rentouttavaa sekin. 

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, kävin eilen teatterissa. Edellisestä kerrasta ehtikin vierähtää jo yli kaksikymmentä vuotta. Hieno kulttuurielämys olisi jäänyt nytkin kokematta ilman Karanteeniteatteria.  Martti Suosalo oli Palvelijassa niin loistava,  että tiedän haluavani teatteriin toistekin. Toivottavasti esitysten striimaukset jatkuvat vielä tämän korona-ajan jälkeenkin. Ne kun ovat muun muassa monille pyörätuolilla liikkuville paremmin saavutettavia kuin perinteiset teatteriesitykset  usein "piippuhyllyllä" olevine näköesteisine invakatsomoineen. Jos nyt paikkaan apuvälineen kanssa ylipäänsä edes pääsee. Olisi hienoa, jos verkon välityksellä tarjottaviin tapahtumiin suhtauduttaisiin jatkossa entistä luonnollisempana osana kokonaisuutta. Ei siis joinakin väliaikaisratkaisuina, joista luovutaan, heti, kun suurten joukkojen kokoontumiset taas jonakin päivänä sallitaan. Voisiko osa yleisöstä olla läsnä paikan päällä ja osa netin kautta? Seuraavaksi olisi mukava nauttia musiikista. Striimattu livekonsertti kotisohvalla onkin vielä toistaiseksi tänä vuonna kokematta, mutta eiköhän sellaisenkin aika vielä tule.

Viimeiset pari kuukautta ovat osoittaneet sen, että moni asia voi toteutua hyvin etänäkin, vaikka sellaista vaihtoehtoa ei olisi aiemmin edes mietitty. Olen aina suhtautunut tekniikan hyödyntämiseen pääasiassa myönteisesti. Mutta yhtä asiaa en ole edes Kelan suosituksesta kokeillut, minulle toimiva fysioterapia kun vaatii ehdottomasti toisen ihmisen käsiä. Jalkojeni venyttely ei etäterapiana onnistu, ei sitten millään. 





6. helmikuuta 2020

Näin on hyvä - Pomona jo viisitoista vuotta


Kotiini ei enää tulla kutsumatta. Nykyään minun ei tarvitse myöskään miettiä, saanko tarvitsemani avun tai kuka minua milloinkin auttaa ja miten. Nyt tiedän, mitä jokapäiväisessä arjessani tapahtuu, sillä olen oman arkeni arkkitehti. Itse asiassa olen ollut siitä lähtien, kun aloin toimia henkilökohtaisten avustajieni työnantajana. Tänään tuosta elämäni mullistaneesta tapahtumasta on kulunut jo tasan viisitoista vuotta. Ei voi kuin ihmetellä, miten nopeasti vuodet ovat vierineet. 

Näihin viiteentoista vuoteen on mahtunut kaikenlaista uutta:  avustajien rekrytointia, perehdytystä, työvuorolistojen laatimista, palkkojen laskemista jne. Mutta kuitenkin ennen kaikkea omannäköisen elämän elämistä, joka minulle palvelutalossa asuessani ei ollut mahdollista varsinkaan loppuaikoina, jolloin avuntarpeeni lisääntyi huomattavasti. Aluksi toki hieman mietitytti, löytäisinkö itselleni hyvät avustajat, mutta olin silti innoissani. Kun jätin ns. entisen elämän taakseni, tunsin olevani vapaa. Toki minua oli peloteltu muun muassa sillä, ettei kukaan minua kauan jaksaisi katsella. Päätin kuitenkin kokeilla siipiäni, ja se todella kannatti. Kuinka mukavaa olisikaan nyt kertoa näille piruja seinille maalanneille ihmisille, että avustajieni työsuhteet ovat jatkuneet vuosia, osa on jäänyt tästä työstä eläkkeelle ja yksi avustajistani on "viihtynyt" kanssani kohta jo viisitoista vuotta. Tästä kaikesta voinen päätellä, etten minä pomona  ja ihmisenä varmaan ihan kamala ole...  

Uskoin kaikesta epävarmuudesta huolimatta alusta alkaen siihen, että työnantajuus olisi minun juttuni. Olin oikeassa, sillä en haluaisi henkilökohtaista apuani toteutettavan millään muulla tavoin. On hienoa, kun voin aidosti päättää, mitä milloinkin teen - avustajatuntien puitteissa tietenkin - mutta kuitenkin. Pomona toimiminen on tuottanut minulle iloa moninkertaisesti sen mukana tulleisiin murheisiin verrattuna. Ymmärrän kuitenkin hyvin sen, että työnantajuus kaikkine vastuineen ja velvollisuuksineen saattaa pelottaa. Kyllä pomous minuakin silloin tällöin kuormittaa, sitä on turha kieltää. Vaikka haluankin kannustaa vaikeavammaisia henkilöitä miettimään asumistaan ja elämäänsä siltä kannalta, mitä he itse haluavat, kaikille henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimiminen ei ole se paras vaihtoehto, eikä ketään pidä näin ollen työantajaksi pakottaa. Siksi tarvitaan erilaisia henkilökohtaisen avun järjestämismuotoja myös tulevaisuudessa, jotta jokainen vammainen ihminen voisi elää omannäköistään hyvää elämää.

Rohkaisenkin kaikkia uskomaan unelmiinsa ja toimimaan sitkeästi niiden toteutumisen puolesta. Polku ei välttämättä ole mutkaton, mutta jos ei rohkeasti lähde avaamaan uusia ovia, ei saa koskaan selville, mitä elämällä on tarjottavana.  En uskalla edes ajatella, millaista elämäni olisi tänään, jos en olisi aikoinaan jaksanut taistella oikeuksieni puolesta. Onneksi en joutunut ponnistelemaan yksin, sillä ilman läheisiltäni saamaani tukea en olisi varmasti selvinnyt..

Enpä olisi vuosia sitten osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea elämä voi tuoda tullessaan; yllätyksiä niin hyvässä kuin pahassakin. Ne ovat opettaneet minua elämään aiempaa enemmän kiinni juuri tässä hetkessä. Eilistä on enää turha murehtia, ja tulevasta ei tiedä. Kaikki on oikeastaan tässä ja nyt. Tänään mietteet vievät kuitenkin hetkeksi myös menneeseen. Haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet minulle ja mahdollistavat edelleen itsenäisen ja itseni näköisen elämän. Näin on hyvä.

"Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia pitää tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto, elinehto:
värisevää sielua ei saa tallata."
- Tommy Tabermann