Kulttuuria kotisohvalla - korona-ajan iloja?

Kuva: Pixabay


Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen. Koulut sulkivat oviaan ja siirryttiin laajasti etäopetukseen. Monet ovat nyt joutuneet totuttelemaan kotona työskentelyyn. Kokouksiin ja palavereihin osallistuminen verkon välityksellä  saattaa aluksi tuntua oudolta, mutta kyllä siihen ajan kanssa tottuu. Itse olen jo vuosia tehnyt pääosin etätöitä kotoa käsin, joten minulle tämä muutos ei ole ollut hyppy tuntemattomaan, vaikka uusia asioita on toki tullut vastaan minullekin. Digiloikasta, josta on puhuttu jo pitkään, tuli nyt pakon edessä totta, ja vieläpä varsin nopeasti - siis ainakin jossain määrin.

Voisiko tästä kurjasta koronatilanteesta seurata mahdollisesti myös jotain hyvää? Kun asiaa tarkastelee minulle luontaisesta näkökulmasta eli pyörätuoliperspektiivistä, vastaus on ainakin omien kokemusteni valossa, kyllä. Olen kevään aikana päässyt seuraamaan väitöstilaisuutta etänä. No, olen toki vieraillut vastaavissa tilaisuuksissa netin välityksellä muissa yliopistoissa jo aiemmin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta omassa yliopistossani.  

Vaikka olen blogannut kirjoista jo lähes 14 vuotta ja olen saanut lukuisia kutsuja moniin kiinnostaviin kirjallisuustapahtumiin eri puolilla Suomea, ne ovat jäänet minulta väliin ennen kaikkea erilaisten esteettömyysongelmien vuoksi. Tänä keväänä tilanne on ollut yllättäen toinen. Verkon välityksellä olen päässyt osallistumaan jo muutamaan kiinnostavaan kirjallisuustapahtumaan ihan livenä. Takana ovat niin kahdet "kirjanjulkkarit", keskustelutilaisuus kuin juhlagaalakin. Ja jatkoa on luvassa... Osallistuminen on ollut ihanan helppoa ja vaivatonta, kun ei ole tarvinnut koko ajan miettiä, miten eri paikkoihin pääsisi pyörätuolilla, ei pähkäillä kuljetuksia eikä avustajatuntien riittävyyttä. On vain voinut olla kotona ja nauttia. Yleisössä ollessa ei ole myöskään tarvinnut vaivata päätään tekniikan toimivuuteen liittyvillä kysymyksillä. Ne ovat olleet silloin jonkun muun päänsärky. Rentouttavaa sekin. 

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, kävin eilen teatterissa. Edellisestä kerrasta ehtikin vierähtää jo yli kaksikymmentä vuotta. Hieno kulttuurielämys olisi jäänyt nytkin kokematta ilman Karanteeniteatteria.  Martti Suosalo oli Palvelijassa niin loistava,  että tiedän haluavani teatteriin toistekin. Toivottavasti esitysten striimaukset jatkuvat vielä tämän korona-ajan jälkeenkin. Ne kun ovat muun muassa monille pyörätuolilla liikkuville paremmin saavutettavia kuin perinteiset teatteriesitykset  usein "piippuhyllyllä" olevine näköesteisine invakatsomoineen. Jos nyt paikkaan apuvälineen kanssa ylipäänsä edes pääsee. Olisi hienoa, jos verkon välityksellä tarjottaviin tapahtumiin suhtauduttaisiin jatkossa entistä luonnollisempana osana kokonaisuutta. Ei siis joinakin väliaikaisratkaisuina, joista luovutaan, heti, kun suurten joukkojen kokoontumiset taas jonakin päivänä sallitaan. Voisiko osa yleisöstä olla läsnä paikan päällä ja osa netin kautta? Seuraavaksi olisi mukava nauttia musiikista. Striimattu livekonsertti kotisohvalla onkin vielä toistaiseksi tänä vuonna kokematta, mutta eiköhän sellaisenkin aika vielä tule.

Viimeiset pari kuukautta ovat osoittaneet sen, että moni asia voi toteutua hyvin etänäkin, vaikka sellaista vaihtoehtoa ei olisi aiemmin edes mietitty. Olen aina suhtautunut tekniikan hyödyntämiseen pääasiassa myönteisesti. Mutta yhtä asiaa en ole edes Kelan suosituksesta kokeillut, minulle toimiva fysioterapia kun vaatii ehdottomasti toisen ihmisen käsiä. Jalkojeni venyttely ei etäterapiana onnistu, ei sitten millään. 





Kommentit